Vetämätön

Nukuin yhteentoista. Ehkä se on sallittua, ku eilen herätys oli puoli viideltä.

Pitkään nukkumisesta seuraa monesti tehottomuuden tunne.

Kahdentoista aikaan en ollut vielä tehnyt juuri mitään järkevää. Epämääräistä haahuilua vain harjoittanut.

Soittelin vähän ja yritin kaupata sirkusta. En tavoittanut juuri ketään.

Huomenna haen viimeisen asiakasryhmäni. Tähänastiset neljä ryhmää ovat kaikki menneet hirmuisen hyvin, vaikkakin edellisessä ryhmässä pikkupoika menetti uskonsa joulupukkiin. Mutta niinhän käy joskus joka tapauksessa. Harmi vaan, että tälle perheelle se maksoi seitsemän tonnia.

Koristelin äsken muutaman piparin, mutta eihän niistä nättejä tullut.

Peräkammarin tytön kotipäivä

Outoa viettää joulukuista vapaapäivää. Tekemistähän tosin riittäisi koulu- ja kotiorjatöissä.

Isä teki tänään meille aamiaisen valmiiksi. Minun ei tarvinnut kuin sängystä raahautua tv-tuvan puolelle ja sohvalla peiton alla hörppiä kahvia ja katsella jotain skottidraamaa.

Teimme yksissä tuumin myös lumityöt, perinteisellä työnjaolla; minä pukkasin lumet ja isä linkosi.

Tein kasvissosekeittoa. Soseuttamisen jälkeen keitto oli sellaista perussettiä, varsin harmitonta ja yllätyksetöntä. Isä nakkasi sekaan yrttiseosta ja heitimme sekaan soseutettavaksi vielä punajuuren. Keitosta tuli vaaleanpunaista ja hyvää.

Äiti tuli kotiin sinisen hetken aikaan. Oli joululaulut, kynttilät ja keitto.

Töissä on ollut mukavaa. Takana on kaksi ryhmää ja hyvät arvostelut. Minun tiimin tytöt ovat pääasiassa touhukkaita ja tomeria.

Malla muoniolainen

Täällä taas. Hauskaahan tuo työ olisi, mutta uudet käytännöt ja vaihtunut porukka onnistuivat nollaamaan työinnon alkuunsa. Tuntimäärän säännöstelyä, etuuksien leikkaamista... Huomenna menen kelkkakoulutukseen. Sekin on varmasti "just mun juttu". Mutta ei hätää, ensimmäiset asiakkaat kun saapuvat, niin eiköhän touhu iloksi muutu.

Väsyttää kovasti. Pimeyskö muka? Ei kai? Eihän ennenkään...

Människor har fötter, inte rötter

Joskus kun oppisi sen verran itseään tuntemaan ja ymmärtämään, että tietäisi missä haluaa olla ja elää.

Ensin olin niin villissäni täältä lähdössä, mutta nyt lähdön lähestyessä en oikein tiedä, millä mielin matkaan käyn.

Mikä minut joskus juurruttaisi johonkin? Jalat on, vaan ei juuria.

Jäisipä jo taakse koulutyö!

Tänään otettiin promokuvia oodilaisista. On sitten mitä laittaa näytille nettisivuille, kun päästään niitä tekemään. Tuli paljon hienoja kuvia. Varsinkin hieman fiksaillut kuvat ovat tyylikkäitä. Itseäni en kuvauttanut. Mitäpä turhaan, kun kohta olen poissa kuvioista. Yllä esimerkkikuva siitä, kuinka katoan kuvasta, hahaa.

Opinnäytetyön esittämisen jälkeen olin niin kurkkuani myöten täynnä sitä tutkielmaa, etten kestänyt ajatustakaan avata sitä dokumenttia korjatakseni typoja ja kehnoja lauserakenteita. Nyt on pakko viilata viimeisetkin pilkut paikalleen, kun perjantaina on kypsäri. Hyi, miten inhottaa käydä käsiksi siihen.

Lauantainen HoviArt-päivä Anttolassa oli onnistunut. En malta odottaa, että saan aloittaa täysipäiväisenä siellä. Ihanaa, että saa sitten paneutua vain ja ainoastaan yhteen työhön kerrallaan. Nyt olen tuupannut itseni yhtäaikaisesti vähän turhan moniin kuvioihin.

Olen pakkaillut ja lajitellut jonkin verran tavaroitani - eihän täällä oleskeluni kestä enää kahta viikkoakaan. Koulupapereitani läpi käydessäni törmäsin eri taiteenlajien tuottamisen kurssilla tehtyyn oppimispäiväkirjaan.

Huhtikuussa 2007 HoviArtiin tutustuessamme olin kirjoittanut seuraavanlaisesti: "Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että olisipa ihana paikka työskennellä! Laitinen kertoi Anttolanhovin ja HoviArtin lähtökohdista ja tavoitteista. Niitä olivat korkeatasoisuus, kansainvälisyys, paikallisuus, yhteisöllisyys, hyvinvointi. Minulle tuli useasti sellainen kutina, että vaikuttaapa mielekkäältä touhulta. Laitinen kertoi juuri sellaisista asioista, jotka minua kiinnostaa".

Olin ihan unohtanut tuon merkinnän. Olipa hauska siihen törmätä. Vaan nyt kouluhommiin, että pääsen niistä joskus eroon. Uimaankin haluan vielä illan mittaan.

*naurua*

Ehheh. Heheheh.

Oi, oi. Oi ja voi, voi.

Olipa oikeastaan hauskaa olla pikkujoulukesteissä. Paljon hei-tuttuja oli paikalla ja muutama vähän tutumpi sekä jokunen kaveri. Ei niin hurjana houkuta sellainen mahdoton viinaksilla läträäminen, joten ihan parin oluen voimin illan istuin. Toimin paparazzina ja napsin illan toisen emännän kortille kymmeniä kuvia. Kävin kotona Kyöstiä leikittämässä ja ulkoiluttamassa, minkä jälkeen siirryin vielä baariin juhlaseurueen kanssa humppaamaan. Oli hauskaa heilua tanssilattialla ja yö ehtikin yllättävän pitkälle ennenkuin kotiuduin. Aamulla piti lähteä toimistolle ja lounastreffitkin oli sovittu viimekesäisen esimiehen kanssa, joten yöunet jäi vajaiksi. Fiilistelin kuitenkin hauskaa iltaa pitkin päivää ja hyvissä tunnelmissa porskutin tähän asti. Hienosti vedetty, täytyy sanoa.

Illalla tuossa viereisessä yökerhossa esiintyy jyväskyläläinen improvisaatioteatteriryhmä. Saimme erään projektityöryhmän kanssa nimet listalle, koska vedämme samaisessa ravintolassa stand up -iltoja. Hyvä diili.

Huomenna on jännä päivä. Ensimmäistä päivää Anttolan pestiä tekemässä ihan paikan päällä. Ja mukana taiteilija Lontoosta. Jännää, jännää...

Puolitusinatäti

Minusta tuntui silloin aikoinaan hurjalta olla triplatäti. Nyt olen kaksin verroin triplatäti, onko se sitten puolitusinatäti. Voi hurja. Kuviakin sain jo uusimmista veljenpojistani. Suloisia Hiawatha-vauvoja ovat molemmat. En malta odottaa, että näen veljekset omin silmin.

Lähden uimaan pitkästä aikaa. Se on hyvää sadesään liikuntaa, kun ulkonakaan ei oikein tee mieli tepastella. Eikä ole tarvettakaan nyt, kun Kyösti on vielä reissussa. Tulisi jo takaisin; on ikävä tulla kotiin, kun ei ole Kyösti vastassa.

Lasken päiviä

Ihan liian hyvä olla ihanien ihmisten seurassa. Lappeenrannassa. Helsingissä. Viivytin kotiinpaluuta tähän aamuun saakka. Sitten oli vaan pakko itsensä istuttaa aamujunaan ja tulla takaisin. Surkeaa, surkeaa, surkeaa. Mulla ei ole edes valoja enää.

Onneksi olen jo siinä vaiheessa, että voin jo alkaa laskea päiviä. Pitää vaan vielä ottaa varpaat avuksi. 20, 19, 18, 17, 16...

Pajulan puusänky

Onhan täällä tuvassani vielä jotain, mistä pidän - Pajulan puusänky. Siinä on hyvä löhötä ja lekotella.

Paljon unta - parempi mieli

Äiti on joskus sanonut, että uni ottaa paikkansa (taitaa tosiaan olla koti-ikävä, kun on mamma niin paljon mielessä). Eilen tulin kotiin kuuden aikaan, vielä yhden työpostin lähetin, tein kalakeiton ja söin. Sitten oli tarkoitus ihan pikku tovi levähtää sohvalla ja katsella Maajusseja. Nukkumiseksihan se meni. Kaksi tuntia nukuin, kunnes kymmeneltä heräsin huomaamaan, että väsyttää yhä. Paljon muuta en kerennyt havaita, kun taas simahdin. Puoli kahdentoista pintaan heräsin, kun kaveri soitti. Juteltiin. Kävin ulkona Kyöstin kanssa ja menin nukkumaan. Nukuin kymmeneen.

Mahtava olo, kun ei nukuta. Nyt on kuitenkin varmaan luvassa vielä jokunen univelka-viikko ennen kuin karkaan taas pohjoiseen. Taiteilijatapaamisen ajankohdasta riippuen lähden joko 28. tai 30.11. Mietin ensin, että olisin tähdännyt pohjoiseen vasta silloin 5. päivä, kun ensimmäiset asiakkaat saapuu. Haluan kuitenkin olla paikalla jo bussiopaskoulutuksessa vaikuttamassa oman ryhmäni perehdytykseen.

Tutkailin opintosuorituksiani ja laskeskelin, että vielä kymmenisen kurssia uupuu. Se on aika paljon. Uusi tavoite valmistumisajankohdalleni on maaliskuussa. Huhtikuussa, kun työt kunnolla alkaa, HALUAN olla kulttuurituottaja (amk). Kävin jättämässä eilen opintotoimistoon tunteellisen selvityksen opintojen edistymisestä. Hullulta tuntuu, etten olisi tarpeeksi niitä suorittanut. Osa keväisistä suorituksistani ei ollut vielä päivittynyt rekisteriin, kun esimerkiksi isohko projekti vietiin päätökseen vasta syksyllä. Herran haltuun sanoin, kun selvityksen jätin. Omasta mielestäni olen ollut ahkera ja parhaani tehnyt, jos lautakunta on toista mieltä, niin kerjätköön tukensa. En jaksa välittää.

Löysin tänään itselleni sopivan asiaohjelman. Ykköseltä tulee perjantai-iltaisin ja uusintana launtaisin Strada-niminen ajankohtaisohjelma. Kulttuuria ja yhteiskunta-asiaa sopivan kevyenä pakettina. En osaa vielä keskittyä liian ryppyotsaisena tehtyihin ja raskaisiin kokonaisuuksiin. Tämä Strada on juuri mainio. Se on ilmeisesti uusi ohjelma. Montakohan jaksoa sitä on jo tullut...

Tänään aion puuhailla nykysirkusprojektin parissa. Alottaisinko vaikka heti nyt? - Joo.

Ilon aiheita arjessa

Vaikka nyt viime aikoina on ollut enemmän kiirettä, stressiä ja paineita kuin koskaan, on hauska huomata, kuinka vähästä voi tulla hyvä mieli.

Eilen olin iltapäivällä hurjan väsynyt ja hieman alakuloinenkin. Olin kuitenkin lähdössä käymään ystäväpariskunnan kihlajaiskahvilla ja vaihdoin vaatekertaani siistimpään. Valitsin päälleni uudet farkut ja olin yhtäkkiä valtavan tyytyväinen, koska olinkin kännykän sijaan päättänytkin hankkia uudet pöksyt. Ne farkut on mahtavat: irstaan 90-lukuiset resorilahkeineen. En malta odottaa, että saan näyttää ne vanhalle koulukaverille, joka varmaan pyörtyy. Mutta siis ei missään nimessä ihastuksesta.

Farkkujakin enemmän ilahdutti kuitenkin sukat, jotka valitsin: äidin neulomat valkoiset kohokuvioiset villasukat. Ne on ihanat. Äiti on ihana. Sää oli kurja ja kostea, joten Hait jalkaan ja menoksi. Koko matkan kuitenkin hymyilytti ajatus, että kumisaaappaiden alla on rakkaussukat.

Sitten taas naputtelin yömyöhälle koulujuttusia ja aamulla aikaisin ylös. Kyösti oli karannut yöllä vierestäni olohuoneeseen. Kävin suihkussa, pukeuduin, kiharsin silmäkarvoja ja mustasin, luin sähköpostit ja pureksin pari hapankorppua kurkun kera. Sitten köpöttelin sohvalle Kyöstin viereen hetkeksi. Lenkkeiltiin yhdessä toimistolle hakemaan verokortteja palkanlaskijalle vietäväksi.

Työskentelin kotoa käsin, koska toimistolla ei ollut tänään harjoittelijoitakaan paikalla. Tarjouksen laadin ja koitin hankkia työparia parille messukeikoille. En saanut ketään hommaan. Inhottavaa huomenna asiasta ilmoittaa.

Puolenpäivän aikoihin kesken kaikkien työtouhujen soitin isälle. Löpisin ja höpötin ja puhua pulpatin vaikka kuinka kauan. Ihana puhelu. Ihana isä.

Olin jo kuvitellut, että paketti Lappeenrannasta ei olisi saapunut vielä tänäänkään, koska yleensä posti tulee kymmenen - yhdentoista kieppeillä. Postipoika kuitenkin soitti ovikelloa yhden jälkeen ja sain kaipaamani paketin - ja vielä enemmän. Yllätyksenä sisällä oli pikkupussi makeisia. Hauska yllätys, joka toi mieleen viimesyksyiset onnenpäivät kun loistopariskunta asui kanssani samassa talossa. Tuolloinhan postiluukustani tippui pikku yllätyksiä harva se päivä.

Pikku piristysten voimin olen taas jotain saanut nyt illalla aikaiseksikin. Jospa vielä vähän jotain yritän ennen unia.

Priorisointi on pahinta

Kyllä, otsikon mukaisesti avaudun nyt priorisoinnin vaikeudesta, mikä pahimmassa tapauksessa johtaa täydelliseen ja tahtomattomaan lamautumiseen tai älyttömiin blogipostauksiin.

Mitä tekisin ensin?

Siirrän yleensä tehtävälistan alimmaksi opintoihin liittyvät tehtävät, koska niiden siirtäminen aiheuttaa vahinkoa pääsääntöisesti vain minulle. Ensisijalle nousevat siis "oikeat" työt, joita ei voi viivyttää aiheuttamatta monia muitakin ihmisiä koskevia seuraamuksia.

Siksipä aloitin tänään toisenkin työn. Ja olen siitä vähän innoissani. Mutta sitten taas kauhistuttaa se, miten käy kaiken muun. Ja minun itseni.

Ostetaan: aikaa. Paljonko se maksaa kilolta?

Taas on sunnuntai

On sunnuntai ja surkea sää. Pikkuisen piristää tunnelmia se, että heräsinkin kymmeneltä vaikka luulin heränneeni yhdeltätoista. Kyösti nukkui koko yön olohuoneessa sohvalla ja jatkaa yhä vain uniaan. Ällöttävän suloiselta näyttää kissamaiseen kippuraan vääntäytyneenä, pää punaisella satiinityynyllä.

Viikko sitten olin Lappeenrannassa. Kuvat siltä reissulta, perjantaiselta iltakävelyltä.

Huomenta!

Näköjään nukuin ihan tosi pitkään. Vartti sitten taisin nousta. Äh. Organisoituminen, arkeen tarttuminen - vaikeaa.

Mikkelissä taas

Olipa kerrassaan hauskaa olla vähän aikaa reissuilla. Vielä hauskempaa olisi ollut jäädä pääkaupunkiin. Äääh. Onneksi junamatka takaisin Mikkeliin taittui tuskattomasti yhdessä toverin kanssa läppäriltä Californicationia katsoen.

Lappeenrannassa olin yhden päivän suunniteltua pidempään, kun oleskelin synttärisankarin kotona vielä muiden vieraiden poistuttua. Helsingissäkin oltiin vielä yön yli, kun viimeinen juna lähtikin niin kovin aikaisin. Isotäti ystävällisesti tarjosi matkalaisille katon pään päälle. Ensimmäisen yön majailin serkun siipan kotipaikalla Kulloossa. Ihana serkku ja hieno mies.

Studiamessuilla improtytöt veti hyvät keikat. Näin niistä ensimmäisen ja toinen oli kuulemma ollut vielä parempi. Messuilta lähdin käymään Cavénin kanssa Forum Boxissa katsomassa Terike Haapojan näyttelyä. Sieltä siirryimme Cavénin työhuoneelle. Jutustelimme pian alkavasta pestistäni ja ensi kuun taiteilijatapaamisesta. Sitten sain kyydin takaisin keskustaan ja Kiasman kahviossa tapasin opettajani ja yhden hepun Circo Aereosta.

Iltaa istuimme irkkupubissa mukavalla porukalla. Väsytti kovin pitkä päivä. Pitkin iltaa haaveilin muutosta Helsinkiin. Ehkä vuoden päästä. Toivottavasti.

Karjalassa

Oleskelen ystävien uudessa kodissa Lappeenrannan Pikisaaressa. Kovin on kaunista seutua - Saimaa näkyy joka puolella. Aiemmin päivällä kiertelin vähän kaupungilla ja kävin serkun luona vierailulla. Iltasella Kyöstin kanssa tallustin satamassa ja jossain muualla laitakaupungin kulmilla.

Huomenna menen kummitytön 1-vuotissynttäreille. Käsittämättömän nopeasti on kulunut kokonainen vuosi! Vein jo tänään synttärikukat, syksyisen oranssin ruusukimpun, ja huomenna tyttö saa pikku pakettinsa. Auttelin synttärisapuskoiden valmistuksessa; 9 minuutin pasta kanasalaatissa on aika napakkaa tavaraa.

Alkuviikosta, maanantaina tai tiistaina, suuntaan Helsinkiin. Studiamessuille menen säätämään improryhmämme äänentoistoja kuntoon. Improtytöillä on keikka Helsingin messukeskuksessa ja itsekin heidät näet lavalla ensimmäisen kerran. Toivottavasti menee hienosti.

Helsingn reissulla tapaan myös Circo Aereo -ryhmän taiteellisen johtajan. Toimin ryhmän tuottajan assistenttina pari kuukautta tienaten hommasta pari opintopistettä. Hauskuutta.

Sorsasarja

Onneksi on sunnuntait

Nukahdin illalla sohvalle ja heräsin puhelimen sointiin. Juttelin ystävän kanssa hetken ja menin sitten sänkyyn nukkumaan. Se on hienoa puuhaa se. Nukkuminen.

Ihana syyskeli oli ja päiväkävelylle mukaani pääsi Kyöstin lisäksi kamera. Reilu tunti köpöteltiin pihalla ja Siwan kautta tulin kotiin pinaattikeitolle. Seuraavaksi suuntaan spinning-tunnille. Sitten Idolsia katsellaan kaveriporukalla. Siinä ohjelmassa minua ärsyttää kaikki turhuus. Miksi se on olevinaan musiikkiohjelma, kun koko lähetyksen ajasta varmaan maksimissaan 20% on laulamista...

Tajunnanvirtaa toimintapäivän päätteeksi

Olin vähällä naputella työtouhuista kunnon ryöpyn, nyt kun olen pari päivää ahkeroinut sen yhden lusmuilupäivän korvatakseni. Enpä kuitenkaan viitsi seikkaperäisesti selostaa jokaista piuhanmetsästystä tai paperin siirtymistä printteristä kansioon.

Se, että olin toimistolla ja kentälläkin tuntikausia jopa näin lauantaina, oikeuttaa minut nyt sitten tänään katselemaan Californicationia jakso toisensa perään ja sitten vielä lukemaan Sinuhea sängyssä, nyt kun olen taas pitkästä aikaa päässyt sen imuun.

Eilen ratkesi yksi ongelma sentään. Tähän asuntoon muuttaa minun jälkeeni kaksi tuttua poikaa, joten saan vuokrata heiltä neljäksi kuukaudeksi yläkerran häkkivaraston ja isovanhempieni puusohva saa jäädä sisälle hoitoon. Mahtavaa, ei tarvitse muuttaa omaisuutta mihinkään.

Täällä alkaakin olla aika karun näköistä. Kuinka tehdä 65 neliön kolmiosta kodikas tupa 27 neliön yksiöön mitoitetulla omaisuudella? Olohuoneessa on pöytä, puusohva ja kolkko kaiku ei paljon muuta.

Torstaina kävin kannatuksen vuoksi kuuntelemassa Vaakunassa punkrockia. Olihan tilaisuus opiskelijatovereitteni järjestämä. Adrenaliinihöyryissään puhisevat punk-pojat olivat epäilemättä elementissään, mutta minun makuuni ei tuo hyperaktiivinen räminä istu ollenkaan.

Taidokasta tehottomuutta

Voi, minua. Olen laiska ja tyhmä ja saamaton ihan kuten Zen Café laulaa. Malla, hei, sun täytyy muuttuu, tuumailen Anssi Kelaa lainaten.

En saanut tänään aikaiseksi oikeastaan mitään. Yhden palaverin istuin toimistolla. Tai oikeastaan se oli semmoinen two in one -palsu. Ahisti jotenkin niin kovin hoidettavien asioiden lista, etten pystynyt hahmottamaan, mistä päästä vyyhtiä pitäisi käydä purkamaan ja pakenin kotiin.

Kävinhän sentään painosta hakemassa kolme vihkosta sitä taittaamaani ITE-taidetta käsittelevää minijulkaisua.

Kotona köllöttelin Sussun ja Arton ja Kyöstin kanssa. Istuin koneella ja kauhistelin taas toimintakyvyttömänä dokumentteja, joihin olisi pitänyt käydä käsiksi. Pakenin päiväuniin.

Huomenna skarppaan.

Business is my business

Olipahan tänään hurja parituntinen kansaivälisen ryhmän kanssa Oodilassa. Neljä aikuista opiskelijaa Tanskasta ja Saksasta (ja ehkä jostain muualtakin) halusivat jututtaa Oodin väkeä opiskelijavetoisesta yrittäjyydestä. Olen kuvitellut, että kiitettävällä englannillani selviäisin kunnialla tilanteesta kuin tilanteesta. Vaan eipä ole tätä ennen sattunut kohdalle keskustelua, jossa joka toinen sana pitäisi hakea kaannos.com -sivustolta. Oli varmaan tosi pätevän oloinen tj takeltelevine tarinoineen. Seuraavaksi siis business-sanastoa lukemaan. Turnover, business economics, tender ynnä muita ihanuuksia.

Hullu päivä oli jotenkin tänään. Heti aamusta aina lounasaikaan asti jutustelin yllä mainitun poppoon kanssa, minkä jälkeen pitikin valmistella lisäaineistoa heille lähetettäväksi. Seuraaviksi tunneiksi riitti tekemistä tulevan viikon keikkavalmistelujen parissa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että kello kävi reippahasti yli neljän. Viideltä oli hallituksen kokous, johon ei ollut vielä edes esityslistaa. Kotiinkin olisi pitänyt ehtiä Kyöstin kusetukseen. Puolihölkkää hipsin kotipesään ja ruisleipää mutustellen käyskentelin pihamaalla piskin kanssa, minkä jälkeen poljin pikaisesti takaisin toimistolle kokousta valmistelemaan.

Kotiin pääsin aikaisemmin kuin olin uskaltanut odottaa, mutta täälläkin sitten mahdotonta vääntämistä vielä opparin kanssa. Siis ei muuten, mutta kun isokokoinen kuvaliite ei meinannut upota vastaanottajan sähköpostiluukusta sisään. Niin ja jotain pikkusäätöä hyppelevien rivien kanssa.

Hauskuutta oli lenkkeillä loistokämppiksen ja huippunaapurin kanssa. On niin ihmeellistä, kun joidenkin kanssa juttu luistaa niin loistavasti.

Meillä ei ole mitään ruokaa täällä, kun ei olla kaupassakaan oikein ehditty käydä. Jouduttin iltapalaksi jotain herkkujäätelöä syömään.

Pihaleikkejä

Kävin kotiseuduilla

Ensimmäisenä päivänä ihmettelin, missä meidät pikkulinnut piileksivät. Isä sanoi niiden olleen pihalla useinkin viime aikoina ja kummasteli itsekin niiden poissaoloa. Sittenpä oli isäukko nähnyt naapurin tädin kulkevan tiellä lintuparvi perässään. Vaivihkaa oli välillä kaivanut taskustaan evästystä lintusille. Tulihan ne onneksi vielä meidänkin pihaan.

















Kätkäsuvannon maisemissa on aina niin kiva katsella, kun Kyösti juoksentelee vapaana ja selvästi nauttii siitä.

My first update in English

I have a good reason to write a short note in English. This update is dedicated to Amy and her family in Ireland and to Emilio in Colombia - my best wishes to all of you.

The reason I'm awake this late is that in the night time it's the best time for me to work. In the night time, if ever, I'm efficient. So, I was working on my thesis. Yet again.

I'm sick of listening to the recordings and writing down everything that is said and done during those two almost hour long interviews. And I'm also sick of flipping page after page trying to find some valid information on contemporary folk arts. And most of all I'm sick of trying to write scientific text. However, two weeks and my thesis should not be bothering me ever again. Two weeks and my thesis won't be acceptable reason to skip gym, meetings... Well, anything.

Tomorrow I've got two meetings and I should prepare the first one, at least. I should come up with some essential and actual issues to add to the agenda. Grrrreat. But after hours of meetings, I'll reward myself with a laid-back road trip towards Lapland. It's my nephews baptism on the following Saturday but I'm planning to appear in advance in order to offer mum a helping hand. May be I'll bake. A carrot cake? Yummmmm.

Gosh! I just realised I should also pack! And due to my lousy effort in writing my thesis during the weekend I need to pack at least seven thick books with me.

I think I need to empty my head of all the thoughts about folk art so that I won't bring the images to my sleep. The lady I interviewed, an artist, is quite creepy. Some of her works are really eerie. Therefore I'd better find my mp3-player and listen to The Moomins for a while. The man reading the story has a nice, comforting voice...

Homecity Mikkeli

Sunnuntaikävelyllä

Syyssää, sunnuntai ja kävelylenkki kanssa ystäväin. Sitten kotona kuumaa tomaattikeittoa. Nyt on hyvä alkaa päivän rutistus koulutyön parissa.

Ongelman ratkaisu oli X

Jouduin eilen omaa hölmöyttäni puuhaan, joka ei minulle oikeastaan kuulunutkaan. Parin viikon päästä järjestettävän stand up -illan juliste ei ollut painolaatuinen ja siinä oli muutakin häikkää, joten ajauduin tekemään uutta. Taiteelliseen puoleen en ajatuksiani juuri haaskannut, vaan hyvin pitkälti asettelin elementit juuri kuten ensimmäisessä yritelmässä oli tehty. Tuntikausia pohdin kuitenkin Photoshopin ongelman kanssa. Sellaisen, johon en aiemmin ollut törmännyt. Paras tekninen tukeni, isä, osasi kuitenkin ratkaista ongelman. Se hoitui X:n painalluksella - tadaa!

Opparia pitäisi nyt jatkaa. Toisen haastattelun litterointia yhä. Lähdekirjallisuutta käytän lähinnä perseen alusena, kun työtuoli on liian matalalla.

Vinkki pikkutunneilla työskenteleville

Kun 'kauneus' onkin 'kuanesus' on aika mennä nukkumaan. Oli sitä tekemistä jäljellä sitten minkä verran hyvänsä.

"Tämmöstä paskataidetta ei olis tänne pitäny tuoda"

Näin oli kirjoitettu vieraskirjaan Jussi Tukiaisen taideteoksesta. Taiteilija itse tykkäsi, että se oli parhainta krittiikkiä ikinä ja nauroi makeasti päälle.

Näen mielessäni, kuinka esitän opinnäytetyötäni auditoriossa ja sitten ohjaajani kommentoi "Tämmöstä paskatyötä ei olis tänne pitäny tuoda". Sitten minä nauran ja tykkään, että olen saanu parhainta kritiikkiä ikinä.

Litterointiylläri

Hehhei! Olinkin ajatellut, että ihan liian pikkuisen teettää työtä tuo opinnäytetyö, joten onneksi haastattelut pitää sittenkin litteroida sanasta sanaan. Voi räjähtelevät lihassäikeet sentään! Melkein tunnin olen kuunnellut, naputtanut, kelannut, naputtanut. Aikajanalla haastattelua on kulunut viisi ja puoli minuuttia reilusta neljästäkymmenestä. Parantelenpa jotenkin tätä istumisergonomiaa ja jatkan naputtelua. Miten joku oikeasti haluaa olla työkseen tutkija? Mulle on kyllä ihan tarpeeksi vastentahtosta puuhaa kirjottaa tämä säälittävä kolkytsivunen nivaska...

Kuvassa Ritva Nurmen "Uunokuikelo"

Positiivarit osaa vetää oikeista naruista

Mikäli siirrämme tehtävän aloittamista
kunnes voimme olla varmoja onnistumisesta,
emme koskaan saa aikaiseksi mitään tärkeää.
Jos siis olet aikonut vielä joskus ryhtyä
siihen, niin mikset sitten nyt heti?

Jos aloittaa aamunsa lukemalla tuollaisen tekstinpätkän, voiko käyttää päiväänsä kovin laiskasti? - No, okei. Voi, jos on hyvä keksimään tekosyitä. Mutta jospa tästä oikeasti aloittelisi hommiakin.

Ensimmäinen syysilta

Kärpäsjuttuja

Helsingissä sukupiknikillä maisteltiin etelän hetelmiä, joita täti pakkasi minulle mukaankin. En vieläkään muista hedelmän nimeä. N-kirjaimeen se päättyi... Nyt ne ei enää taida olla parhaimmillaan. Näkyi jo pikkuruiset kärpäset surraavan ympärillä.



Tämä vieras oli viihtynyt meillä ilmeisen pitkään, enkä ollut edes huomannut sen läsnäoloa.



Mutta huomasinpas, että se oli rukoillut poispääsyä.



Ja tässä se oli ulos kaihoten katsellut. Ihan kuten minäkin usein.

Vangittu henki

Kuva ja otsikko ovat yhtä, ja ovat paikallisen ITE-taiteilijan aikaansaannoksia.

Tein viime viikolla kaksi haastattelua opinnäytetyötäni varten. Aihe, eteläsavolainen ITE-taide, kiinnostaa aidosti, mutta työskentely ei.

Minun henkeni ei ole vangittu: se on tainnut jo hyvän aikaa sitten karata teillensä tästä kaupungista. Sen sijaan fyysisesti olen täällä vielä vankina. Ollapa ahkera, niin saisi pian metsästää hengen takaisin tähän tyhjään kuoreen.

Jussille

On aika imartelevaa ja mieltä ylentävää, että joku kaipailee juttujani. Ikävää tietenkin siinä mielessä, että odottelija on sitten joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään todistaessaan tämän sivuston hiljaiseloa. No, iso mies, lienee kestänyt.

Koska mitään luontevaa ajallista jatkumoa minun on vaikea luoda suhteessa aikaisempiin kirjoituksiin, annan kaiken tulla epäloogisina ja irrallisina tajunnanvirran otteina.

Uskottelen vuosi vuodelta itselleni, etten ole ollenkaan kesäihminen. Kuitenkin aina keväisin huomaan jokaisen uuden askeleen kohti kesää kohottavan mieltäni kummasti. Näinpä taisi käydä tänäkin keväänä.

Alkuperäinen kunnianhimoinen kesäsuunnitelmani oli olla ahkera opiskelija ja tehdä opinnäytetyö viimeistä silausta vaille valmiiksi. Tarkoitus oli siis jumittaa pikkuruisessa huoneessani iho maidonvalkoisena kuin arvokkaimmalla arjalaisnaisella ja pysytellä poissa ulkoilmasta rahvaan ruskettaessa hiestä kiiltelevää hipiäänsä. Kesätöihin en ollut aikonut hakeutua ollenkaan. Toisin kuitenkin kävi - pari hakemusta lähetin ja pari paikkaa lunastin.

Ensimmäinen pesti kesti touko- ja kesäkuun ajan. Olin Anttolanhovissa taidenäyttelyavustajana pystyttämässä tämänkesäistä HoviArt -taidenäyttelyä. Toimenkuva vaihteli Remontti-Raijasta Toimisto-Terttuun. Hauskaa puuhastelua oli ja vaihteeksi ihanan aivotonta. Työn puitteissa kirjoittelin blogiakin http://hoviart.blogspot.com

Kakkoskesätyö starttasi heti ensimmäisen päätyttyä. Tai oikeastaan minusta tuntuu, että olin tämän työn tehnyt jo huhti - toukokuussa, kun otin yhteyksiä paikallisiin yhdistyksiin, seuroihin ynnä muihin. Parhaani mukaan koitin houkutella esittäytyjiä Mikkelin kävelykadulle. Toimin siis Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksellä kävelykadun pientapahtumatuottajana. Koska aikataulut olin jo tehnyt, heinä - elokuussa tehtävikseni siis jäi lähinnä vain lehti-ilmoittelut sekä kopilla päivystäminen, toimijoiden tapaaminen ja tanssiryhmien vieraillessa äänentoiston käyttäjänä toimiminen. Joka päivä nostin esiin shakkikerholaisten torishakit ja pelailin jokusen kerran itsekin. Tasostani kertoo se, että yhden pelin aikana ehdin tehdä kaksi siirtoa ennen tappiotani. Leppoisa kesätyö oli sekin, niin että kaiken järjen mukaan aikaa ja energiaa olisi pitänyt riittää vielä opinäytetyöllekin, mutta kesäelämä vei mukanaan. Koska työni tein pääasiassa ulkoilmassa ja vielä vapaa-ajallakin oleilin paljon piha-maalla olikin tuloksena paahteinen iho. Ei vitivalkoinen, kuten oli määrä olla.

Teoriani sille, että ilta toisensa perään ajauduin töiden jälkeen lusmuilemaan sen sijaan, että olisin opiskellut, perustuu siihen, että minulla oli äärimmäisen huonosti vapaapäiviä. Yksi siellä toinen täällä ja koko kesän aikana kaksi peräkkäistä vapaata ainoastaan juhannuksena ja heinäkuun lopulla. Ne onneksi käytin mitä mukavimmissa merkeissä. Juhannuksena olin veljen avopuolison vanhempien mökillä. Ihanaa ja vastaanottavaista väkeä oli tuolla pikkuruisella mökillä. Veljeni anoppi on lupautunut olemaan myös minun anoppi siihen asti, että saan oman. Minusta anopit on hurjan kivoja. Anoppi olisi hyvä syy hankkia poikakaveri. Sen erään takavuosien kesäheilankin olisin melkein voinut pitää ihan vain siitä syystä, että äitinsä oli niin herttainen. Heinäkuun kaksi peräkkäin sattunutta viikkovapaata vietin Saimaalla veneillen. Kaiken onnen lisäksi kyseisille päiville sattui kesän parhaat säät.

Nyt on kesätyöt (ja kesä!) ohi ja olen jopa edistänyt opinnäytetyötäni ainakin sen verran, että kaksi haastatteluaikaa olen ensi viikolle sopinut. Jos ne saan kunnialla hoidettua, olen luvannut palkinnoksi junailla itseni Helsingin juhlaviikkoja ja eritoten Taiteiden yötä ihmettelemään. Kari Cavénilla on näyttelyn avajaiset, joihin sain kutsun ja lisäksi ainakin senaatintorin ilmaiskonsertti kiinnostaa.

Nyt toivon itselleni supertsemppejä opintojen loppurutistukseen. Jos olen jouluna kulttuurituottaja, niin se on, ystävät hyvät, suurempi juttu kuin ihminen kuussa.

Se on sadetanssi

Tänään oli hankala keskittyä aiheeseen kulttuuriyrittäjyyden tunnilla. Se kurssi on käynyt kovin tylsäksi sen jälkeen, kun mukaan tuli vaihtari, minkä jälkeen opettaja-raukan piti alkaa opettaa englanniksi. Nyt ollaankin ihan palikkatasolla sitten.

Sielläpä sitten tunnilla vanhan ajan henkeen piirtelin ja pohdiskelin kaikenlaista. Melkein rupesi ääneen naurattamaan, kun muistin yhden jutun. En tiedä, koska minulle on valjennut, että intiaanit (nekö?) harjoittivat sadetanssiaan kuivina kausina saadakseen vettä taivaalta. Minulle ja nuorimmalle veljelleni sadetanssi tarkoitti sitä, että sateen sattuessa kaivettiin eteisen yläkaapista keltaiset remonttimyssyt, joissa oli komea punainen painatus "sika". Nämä hatut päässä, ja ehkä muitakin hassuja asusteita, juostiin ulos sateeseen tanssimaan. Voi, sitä villiä meininkiä! Tietenkin piti tanssia ikkunan edessä, niin että äiti sai sisällä katsoa. On varmaan ollut hauskaa uskotella pikku lapsosilleen, että tätä on sadetanssi. Katsella sitten, kun hullut naperonsa silmät kirkkaina nyökkäilevät ja porhaltavat pihalle sateeseen, tanssivat sitten kuin transsissa.

Jos vielä joskus käy niin, että minullakin on lapsia, toimin ehkä samoin. Kyllä vain haluan minäkin hymyssä suin istua ikkunassa, kourassani kuppi kuumaa kahvia ja katsella läpimärkiä nauravia lapsia.

Laskiainen, laiskiainen, läskiäinen

Hauskaa Pullapäivää kaikille, tai torttupäivää, ihan kuinka kukakin tykkää. Jos tänään pääsen reippailemaan poskeni punaisiksi, ajattelin itse kallistua kermaisen pullan puolelle. Mahdollisesti on ohjelmassa nimittäin luistelua, kenties jopa ringettekoulu II. Pikaisen alkeiskurssin koulutoveriltani sain talvella -05. Se vaikuttaa hauskalta lajilta.

Eilen poljin kokoukseen pyörällä. Ajattelin, että kun kuitenkin piti toiselle puolen Savilahtea kulkea, olisin jo puolimatkassa kaupungin parhaille laduille. Siispä pukeuduin hiihtovermeisiin ja heitin suksipussin selkään. Kokouksen jälkeen polkaisin sitten ladun varteen ja kävin 2,5 km ja sitten 5 km ja vielä 2,5. Hyvä keli oli ja hauska hiihtää.

Joku soitti aamulla Ylex:ään ja ehdotti, että laskiainen olisikin nykyään läskiäinen.

Samaisessa aamulähetyksessä puhuivat muuten myös vanhasta kunnon Ohvi-miehestä, Mattilan Ilmarista. Mainosuraansa kehuivat ja muutoinkin miestä ylistivät. Sittenpä päätti tämä 'hoon päälle' puhuva herra Sauli soittaa lähetykseen ja elvistellä tuntevansa Impan, perhetuttavia olivat. Kertoi tämän nimen olevan Ilmari Sonkamuotka (väärin!) ja panipa juttuihin mukavan Lapin lisän: "Ilmari oli kunnon Lapin äijä, talvisinkin kulki ilman kenkiä." Kyllä, kyllä! Minulla on vahva aavistus tämän Saulin henkilöllisyydestä, joten seuraavan kerran kun kohtaan, voisin vähän puistella korvasta.

Laiska viikonloppu

Olen päässyt siitä syyllisyydentunteesta, joka minua on yleensä vaivannut, jos nukun pitkään. Nyt olen sekä lauantaina että tänään nukkunut niin kauan kuin vain on unta riittänyt, eikä morkkiksesta ole tietoakaan. Eilen en tosin koko päivänä tehnyt mitään järkevää. Lusmuilin vain lueskellen hesaria sekä sen Nyt-liitettä ja kuukausiliitettä. Vähän vaelleltiin ulkosalla Kyöstin kanssa ja kylästeltiin yläkerrassa. Illemmalla mentiin sinne vielä katsomaan jotain teinitrilleriä.

Nyt pitää jo sen verran pyörtää puheita, että eilen tosi hieno teko oli kokkailla kaalilaatikkoa! Voiko olla sen rehdimpää ruokaa? Maistuikin niiiiin hyvältä, oikeasti. Suosittelen. Vedin sitä kupuuni varmaan puoli vuokaa.

Äsken tippui postiluukusta emäntälehti Martat toukokuulta -99. Arvailenpa, että on yläkerran setä asialla ollut taas. Yleensä sen yllärit on karkkeja tai jotain muuta kivaa. Nyt oli kyllä rimanalitus tuo lehti. Hyvälle kun on tottunut.

Olisin eilen halunnut netistä ladata äänikirjan koneelleni. Olisi kiva kuunnella lenkillä ja junamatkoilla jotain jännäriä tai vaikkapa klassikokirjaa luettuna. Jostain syystä kaikkialla olisi pitänyt maksaa luottokortilla, mutta minullahan on vain teinivisa. Verkkopankkitunnuksiakaan ei voinut käyttää.

Lunta tuiskuttaa pihalla, mutta pitänee verhoilla itsensä huolella tuulenpitävillä vermeillä ja lähteä viemään silmät jäätävien kiteiden puhkottaviksi (siltä ainakin aamulla tuntui...).

Viikko viisi tähän asti

Viikko vetelee viimeisiään, joten tässäpä pieni kooste.

Maanantai: Käytiin katsomassa keskustassa huikeaa kämppää. Vahvasti uskon, että ei olla sitä saamassa. Adoptioiskä käytti Amarillossa syömässä adoptiovaarin piikkiin. Kiitos.

Tiistai: Vastuuopettaja hylkäsi hetkeksi hiirulaisen roolinsa ja oli tosi skarppina ojentamassa opintojani. Kulttuuripolitiikan tunnilla on outoa, kun siellä ihan oikeasti pitää koko ajan tehdä joitain harjoituksia. Olen unohtanut, millaista on oikeilla oppitunneilla.

Keskiviikko: Opinnäytetyö lähtee hiljalleen muotoutumaan. Nostakaa päätänne savolaiset taiteilijasielut, te uuden ajan kansantaiteilijat! Kolme tuntia kulutin tehden oikeasti järkeviä juttuja, jotka toivottavasti edistävät elämääni ja kasvuani ihmisenä. Kirjoitin ja lähetin ainakin yhden kesätyöhakemuksen. Hallituksen kokouksessa oli tällä kertaa onneksi sen verran sakkia, että oltiin päätösvaltaisia.

Torstai: Kulttuuriyrittäjyyden tunnit oli peruttu, joten minulla oli hyvin aikaa hoitaa asioita. Kävin siis toimistolla ja oodikollegan kanssa tuskailtiin eurokankaan lahjakortin kanssa. Onneksi en ole rikas! Oli niin vaikeaa keksiä, mihin satasen törsää. Ostettiin väripiristystä toimistoon ja sitten joitakin peruskankaita, joista voi vaikka väsätä messuille mainoslakanat. Tilitoimistossa kävin viemässä lappusia, joita olen salapoliisin tavoin kaivellut sieltä täältä. Jotain lappusta se kirjanpitäjä vielä pyysi ja sekin piti käydä toimistolta etsimässä. Näin kiinnostavan kesätyöpaikkailmoituksen.

Perjantai: Osuuskuntien yhteistä projektia taas työstettiin meidän toimistolla. Sanattomaksi vetää, kun yritän kuvailla tunnelmia näistä meidän projektityöskentelytunneista. Tänään yhellä toveriosuuskunnan pojalla oli synttärit ja kakkukin kulkeutui taloon. Lahjuksena annettiin sokerittomia sisuja sekä voimistelurenkaat. Paikalla oli projektin ulkopuolisena henkilönä kollega, joka sijaisti minua Kimblessä. Töistä kun kotiinpäin poljeskelin päätin äkisti, että nyt en enää vehtaa sen samsungin kanssa hetkeäkään. Menin ja ostin nokialaisen. Ikinä ennen en ole uutta puhelinta ostanut. Latasin soittoääneksi Tyttö Lapinmaan.

Olen hukassa kesäsuunnitelmieni kanssa. Opinnäytetyötä? Palkkatyötä? Mikkelissä? Lapissa? Jossain ihan muualla.

Uteliaisuuttani soitin sinne kiinnostavaan kesätyöpaikkaan ihan vain kyselläkseni perustietoja hommasta. Jossain vaiheessa oivalsin vastailevani työhaastattelun tyyppisiin kysymyksiin esimerkiksi vahvuuksistani. Erikseen työhön ei tarvitse edes hakemusta tehdä, ja mies puhelimen toisessa päässä tuumasi, että työnsaantini olisi jopa melko todennäköistä. Minun pitää sinne ilmoittaa kunhan päätän, mitä aion kesällä tehdä. Tuota työtä varten pitäisi siirtyä suurehko harppaus Suomen kartalla.

Tällä viikolla
piristävää: Naapurin serkku tuli takaisin reissuiltaan torstaina.
tyhmää: yltiöpäinen rehellisyys tv-lupatarkastajan edessä.
hauskaa: toimisto-perjantain juttutuokiot.
innostavaa: tapaaminen opparinaisen kanssa.
raivostuttavaa: pitämättömät lupaukset hiihtoladulle hakeutumisesta.
ei-ehkä-loppuunmietittyä: uusi känny.

Keskellä äksön-päivää

Eilen kävin tutoropettajani luona tekemässä katsauksen opintoihini. Kurssi kurssilta käytiin opetussuunnitelma läpi ja tutkailtiin, mikä on tilanne minkäkin kurssin osalta. Oli ihan hyvä näin toimia. Tuli jopa sellainen tunne, että olenhan sentään jotain saanut aikaiseksi, vaikka paljon on vielä tehtävääkin. Lupaavasti siltä kuitenkin vaikuttaa, että ensi jouluksi valmistun. Eilen oli siis hyvä päivä. Tai ainakin siihen asti, että tv-lupatarkastaja kävi. Mutta siitä en jaksa selittää.

Tänäänpä oli puolestaan ensimmäinen tapaaminen opinnäytetyöni ohjaajan kanssa. Tämäkin oli innostava tilanne. Koskaan ei tämä kyseinen opettaja ole minulle kursseja vetänyt, mikä on harmi, sillä tosi topakka täti on ja pätevän oloinen. Kovastihan tuo tykkäsi aiheestani ja oli ihan itsekin innostunut. Lokakuussa pitäisi olla työ valmis, mutta eiköhän se onnistu.

Kohta pitää singahtaa liikkeelle. Osuuskunnan pankkiasioita ja kirjaston kautta hallituksen kokoukseen. Sitä ennen kuitenki luuri kouraan ja pari puhelinasiaa pitäisi hoitaa ja -ainiin- käydä Kyöstin kanssa pihamaalla. Tämä on suunnitelma!

Kotipuuhasteluja

Viime aikoina olen rohkaistunut kokeilemaan uusia juttuja keittiössä. Mysliä olen esimerkiksi pari kertaa tehnyt itse. Siitä tulee hyvää, ja on hauskaa keksiä omia sekoituksia. Nyt juuri paahtui uusi satsi, jossa oli neljän viljan hiutaleita. vehnäleseitä ja erilaisia pähkinöitä murskana, päällä hieman hunajaa. Lopuksi lisäsin kuivattuja karpaloita. Maistuu aamulla viilin kanssa. Ruokana tänään (ja ison annoksen vuoksi varmaan koko ensi viikon) oli kasviskeittoa mamman ohjeella. Keiton kanssa mussutin oliivimuffineja, joihin reseptin repaisin taannoin hesarista.

Minua kosiskellaan muuttamaan naapuritaloon keväällä, kun siitä vapautuu huone. Toisaalta tämä yksinasuminen on niin onnellista, etten tiedä, haluanko jakaa asuntoa kenenkään kanssa. Toisaalta, säästöä siinä tulisi reippasti ja naapurin tytöt ovat kyllä tosi mukavia. Kämppäkin on valtavan kokoinen ja kodikas. Tämä tupa taas rapistuu hiljalleen käsiin: vessan oven kahva ei pysy paikoillaan ja keittiön alakaapista on mennyt rikki se sellainen klipsi, johon sen oven kiinnikkeen pitäisi napsahtaa kiinnni. Nyt pitää tunkea aina keittiöpyyhe tiukasti oven väliin, ettei se retkota auki.

Pari viikkoa sitten tunsin todella olevani isäni tyttö, kun yllätin itseni arkipäivän luovuudella. Isähän on sellainen keksijänero. Tilanne täällä oli seuraavanlainen: olin ostanut pari uutta käsipyyhettä hemtexin alesta. Niistä ei löytynyt niitä sellaisia ripustusnaruja (miksi niitä sanotaan?). Etsin kaupasta klipsejä, joilla ne voisi ripustaa koukkuun, mutta sellaisia ei löytynyt. Kotona sitten havaitsin kyhäileväni sellaisia verhopidikkeistä ja käyttämättömistä kengännauhoista. Askartelumassaakin sattui löytymään, joten kengännauhan ja verhoklipsin kiinnityskohdan päällystin itsekuivuvalla massalla. Rehellisesti sanottuna tuotokset on aika hemmetin rumat, mutta ne toimii. Ja minä tein ne itse, hurraa.

Yks Malla tässä terve

Toivottavasti oli edes vähän ikävä edes jollakin tämän jälleen melkoisen pitkäksi venähtäneen tauon aikana. Ainakin Köpin heila Pohjanmaalla on kuulumisia kaipaillut, eikö vain?

Syksykin taas meni niin vikkelään, etten edes kunnolla muista, mitä olen puuhaillut. Ainakin vanhan koulukaverini kanssa järjestimme AD/HD-aiheisen seminaarin. Se oli minulle osa opintojeni projekteja. Samassa tilaisuudessa toimin myös toisena juontajana, mikä oli ihan mukava kokemus. Syksyllä lupauduin myös aloittamaan vuodenvaihteessa osuuskuntamme toimitusjohtajana. Aikaresurssien vuoksi perehdytys tehtävään jäi hyvin lyhyeksi, joten nyt on paljon opeteltavaa. Tosin tällä tavoin tykkäänkin oppia. Siis näin, että oppi tulee aitoon tarpeeseen. Osuuskuntalakia selailee paljon mieluummin selvitelläkseen omia työtehtäviään, kuin vaikkapa yritysopintojen tenttiä varten. Joulukuun alussa jätin taas eteläisen elämän ja kolmen viikon työputkea suorittamaan bussioppaan tuttuihin tehtäviin. Mukava tunne on, kun on oikeasti saanut touhuun varman otteen ja tunsi, että homma luistaa hyvin. Asiakkailtakin tuli erinomaista palautetta. Suurimmaksi osaksi asiakkaat olivat irlantilaisia, viimeinen ryhmäni ainoastaan brittejä. Niin ihastuttavia ihmisiä oli tänäkin vuonna, että melkein ikävä tuli joitakin. Heti kun töihin lupauduin, ilmoitin, että tänä vuonna en joulua työskentelisi. Pysyinkin päätöksessäni, vaikka aluksi hieman kauhulla pelkäsin, että kolmisin äitin ja isän kanssa joulua juhlittaisiin. Tulipa kotiin onneksi kuitenkin Rovaniemen isoveikka vaimoineen ja lapsikaksikon kanssa.

Ennen vuoden vaihdetta oli kummitytön ristiäiset Pohjanmaalla, josta jatkoin matkaa Juankoskelle. Siellä vaihtui vuosi melkoisen mielenkiintoisissa tunnelmissa. Eräässä juankoskelaiskodissa oli kunnon karkelot, joissa oli varmaan prosentti koko pitäjän väestöstä; isiä, poikia, äitiä, tyttäriä, serkkuja, työkavereita, naapureita... Ja kaikki yhtä hyvässä tuiskeessa. Karaokelaitteissa raikasi tietenkin Juicen parhaat, jotka jokainen osasi veisata, jos ei nyt ihan nuotilleen niin ainakin ihanasti siitä vierestä.

Autuasta oli kyllä palata omaan kotiinkin. Kun on elänyt epämääräistä matkalaukkuelämää lähes kuukauden verran, on hienoa saada tavarat paikoilleen ja vaatteet kaappiin, päästä omaan sänkyyn... Kotikotona Muoniossakin on hyvä oleilla, mutta nytkin olin joka ikinen päivä töissä itsenäisyyspäivästä aaton aattoon, niin että eipä lomailuun sitten jäänyt oikeastaan kuin vain kolme päivää. Toivottavasti en vanhempiani aivan hulluuden partaalle ajanut siellä niin pitkään majaillessani.

Koulussa käyn nyt kahdella kurssilla; on kulttuuripolitiikkaa ja kulttuuriyrittäjyyttä. Lisäksi olen taas mukana yhdessä projektissa, mutta tällä kertaa puutekniikkaa opiskelevien poikien kanssa. Teemme esiselvitystä eräänlaisen uuden osuuskuntien osuuskunnan perustamista varten. Tänään tämä touhu alkoi, ja oikein hauskalta vaikuttaa. Jännältä tuntuu, kun nyt toimin toimitusjohtajana osuuskunnassa, kun opettajat ottavat yhteyttä pyytääkseen minua kertomaan osuuskuntamme toiminnasta uusille opiskelijoille tai muille eri kurssien opiskelijoille.

Monenlaista mielekästä toimintaa on tässä lähiaikoina luvassa. Seuraava erinomaisen miellyttävä toiminto on käydä nukkusille. Huomenna aion siivota ja hoitaa hirmuiset kirjastovelat pois ja toivottavasti teen myös hartaudella säästelemiäni koulutehtäviä vihdoin ja viimein valmiiksi asti.