Joskus kun oppisi sen verran itseään tuntemaan ja ymmärtämään, että tietäisi missä haluaa olla ja elää.
Ensin olin niin villissäni täältä lähdössä, mutta nyt lähdön lähestyessä en oikein tiedä, millä mielin matkaan käyn.
Mikä minut joskus juurruttaisi johonkin? Jalat on, vaan ei juuria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Juurettomuuden soundtrack: Kim Richey - A Place Called Home. Kannattaa kuunnella. Tai Dido - Life For Rent. On ollut samaa tunnetta, 9 "omaa kotia" plus se alkuperäinen koti tämän vuosituhannen puolella. Ja jatkuva halu muualle.
Aika. Ja lopulta sitä löytää itsensä sieltä mihin ei koskaan pitänyt mennä.
Juurettomuuden soundtrack :) Ois hieno nimi kokoelmalle. Itseään ja paikkaansa maailmassa etsivät nuoret naiset sitä kilvan ostaisivat.
Juub, mieki uskon, että sitten kun sitä joskus juurtuu, niin taatusti jonneki ihan ennalta arvaamattomaan paikkaan...
Asua voi missä vain. Juurtuminen onkin eri juttu. Mutta jos viihtyy, ei tarvitse juurtumista pohtia. Lapsuus kuitenkin jollakin tavalla sanelee juttua, synnyinkoti tuntuu kodilta. Muut asunnoilta. Olen asunut nykyisessä kotikaupungissani 7:ssä eri osoitteessa, enkä kaipaa niihin. Tosin en kaipaa synnyinkotiinikaan, sillä tavalla, että surisin: Miksi en asu siellä. Ihminen voi luoda olot niin, että viihtyy. Ehkä Kyöstikin.
Lähetä kommentti