Nukuin yhteentoista. Ehkä se on sallittua, ku eilen herätys oli puoli viideltä.
Pitkään nukkumisesta seuraa monesti tehottomuuden tunne.
Kahdentoista aikaan en ollut vielä tehnyt juuri mitään järkevää. Epämääräistä haahuilua vain harjoittanut.
Soittelin vähän ja yritin kaupata sirkusta. En tavoittanut juuri ketään.
Huomenna haen viimeisen asiakasryhmäni. Tähänastiset neljä ryhmää ovat kaikki menneet hirmuisen hyvin, vaikkakin edellisessä ryhmässä pikkupoika menetti uskonsa joulupukkiin. Mutta niinhän käy joskus joka tapauksessa. Harmi vaan, että tälle perheelle se maksoi seitsemän tonnia.
Koristelin äsken muutaman piparin, mutta eihän niistä nättejä tullut.
perjantaina, joulukuuta 19, 2008
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Peräkammarin tytön kotipäivä
Outoa viettää joulukuista vapaapäivää. Tekemistähän tosin riittäisi koulu- ja kotiorjatöissä.
Isä teki tänään meille aamiaisen valmiiksi. Minun ei tarvinnut kuin sängystä raahautua tv-tuvan puolelle ja sohvalla peiton alla hörppiä kahvia ja katsella jotain skottidraamaa.
Teimme yksissä tuumin myös lumityöt, perinteisellä työnjaolla; minä pukkasin lumet ja isä linkosi.
Tein kasvissosekeittoa. Soseuttamisen jälkeen keitto oli sellaista perussettiä, varsin harmitonta ja yllätyksetöntä. Isä nakkasi sekaan yrttiseosta ja heitimme sekaan soseutettavaksi vielä punajuuren. Keitosta tuli vaaleanpunaista ja hyvää.
Äiti tuli kotiin sinisen hetken aikaan. Oli joululaulut, kynttilät ja keitto.
Töissä on ollut mukavaa. Takana on kaksi ryhmää ja hyvät arvostelut. Minun tiimin tytöt ovat pääasiassa touhukkaita ja tomeria.

keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008
Malla muoniolainen
Täällä taas. Hauskaahan tuo työ olisi, mutta uudet käytännöt ja vaihtunut porukka onnistuivat nollaamaan työinnon alkuunsa. Tuntimäärän säännöstelyä, etuuksien leikkaamista... Huomenna menen kelkkakoulutukseen. Sekin on varmasti "just mun juttu". Mutta ei hätää, ensimmäiset asiakkaat kun saapuvat, niin eiköhän touhu iloksi muutu.
Väsyttää kovasti. Pimeyskö muka? Ei kai? Eihän ennenkään...
Väsyttää kovasti. Pimeyskö muka? Ei kai? Eihän ennenkään...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)