On täällä mummon hyvä olla

Tämän näköisessä tuvassa tätä nykyä majoitun. Huomattavasti kotoisampi olo kuin edellisessä, vaikka mikään kuvassa näkyvästä irtaimistosta ei ole omaani. Erityisesti mieltäni lämmittää keinutuoli. Siinä on hyvä keinutella ja katsella uutisia ja ajankohtaisohjelmia (lue: saippuaoopperoita) Erotuksena aiempiin asumiskokemuksiini nykyinen kotikoloni on verraten lähellä taivasta: en nimittäin aiemmin ole asunut näin korkealla, peräti viidennessä kerroksessa. Portaita ylös noustessa saa kokea erilaisia hajuympäristöjä. Kolmannen kerroksen jälkimmäisen tasanteen kohdalla haisee tupakka, neljännen kerroksen vastaavassa paikassa leijailee jo monetta päivää sankka hajuvesipilvi. Oma tupa tuoksuu tietenkin sellaiselle tyttökimppakämpälle, prinsessoille. Tiedättehän, pesuaineet, kosmetiikka, aromaterapeuttiset voiteet, kukkaset... Kaikin puolin aristokraattiset aromit!

Kaikesta huolimatta laitoin kotiin tilauksen muutamista tavaroista, joita eniten ympärilleni kaipaan lievittämään koti-ikävääni.

Synnintunnustus

Antakaa anteeksi, hyvät ystävät, sukulaiset, koko Suomen kansa!

MINÄ EN ÄÄNESTÄNYT!

Näin pääsi käymään, koska
a) Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä harhailin postissa, kun ennakkoäänestyspaikkana olikin ollut kaupungintalo (kuinka tyhmä pitää olla, ettei kysy neuvoa, kun on kaupunki täynnä ihmisiä).
b) Tänään en katsonut mahdolliseksi matkustaa äänestämistä varten Ouluun.

Olen virallisesti menettänyt valitusoikeuteni valtakunnan asioista. Minulla ei ole edes oikeutta sanoa seuraavaa:

NYT NÄYTTÄISI TAPAHTUVAN MAASSAMME KAUHEUKSIA.

Minun osakseni lankeaa pysytellä vaiti valtakunnassa ja kiillottaa porvareiden hopeoita. Nyt nolottaa.

Aika tekee kepposia

Keittiön kello on pysähtynyt. Lohdullista olisi ajatella, että aika ei kulje, mutta niinhän ei ole. Aika on petollinen ilmiö. Se kuljettaa kyydissään niin kovaa. Tai oikeastaan - taidan olla pari askelta sitä jäljessäkin.

En muista viime syksystä juuri mitään. Eräänkin kerran aiheesta puhuttaessa kauhistuin yllättäen, kun en edes muistanut missä olen silloin ollut. Tottahan minä parissa sekunnissa tajusin olleeni Oulussa, mutta hätkähdyttävä tunne se oli. Koko syksy tuntuu hurahtaneen niin hulinalla ohi, että se ei ole jäsentynyt päässäni oikeastaan ollenkaan. Mitä tein? Kenen kanssa? Opiskelinko? Mihin aika katosi? Mikä oli syyskuu ja mikä lokakuu? Pystyn paremmin erittelemään tapahtumia vaikkapa viime tai toissa keväästäkin. Typerä syksy, pysyköön poissa. Inhosin sitä.

Tämä päivä katosi vikkelään kuin viini juopon pikarista. Aamu oli harmaa ja ankea, joten pihalla emme Kyöstin kanssa kauan viipyneet. Istuin pitkään koneella: selailin työpaikkailmoituksia, tein muutaman hakemuksen, kirjoitin pari sähköpostia ja lueskelin etäkurssin materiaalia (laiskasti). Söin ruokaakin siinä ihan melkein huomaamatta ja yhtäkkiä kello olikin jo neljä. Alkoi suututtaa. Olin viettänyt inhottavaa nörttipäivää, enkä ollut edes huomannut, että aurinko oli maalannut maailmaan värejä aamuisen harmauden tilalle. Aioin päästä pian lenkittämään koiraparkaa, mutta muistinkin koko ajan uusia askareita. Piti ripustaa pyykit ja täyttää kone uudestaan. Piti jatkaa huoneen raivaamista edellisen asukin jäljiltä ja siirrellä vaatteita kaappiin ja pukeutua säädyllisesti. Kaikenlaista pikkuista touhusin ja sitten kello olikin jo melkein kuusi. Suututti vielä lisää. Survoin soittimen palikat korviin ja kolistelin rappusia pitkin alakertaan ja ulos.

Ulkona oli lämmintä, mutta helpottavan raikasta paksun sisäilman hengittämisen jälkeen. Kuuntelin mukavaa musiikkia ja kävelin ihanasti eksyksiin. Löysin taas tieni tunnelmallisille omakotialueille ja toivoin, ettei vähään aikaan mikään näyttäisi tutulta. Männyt tien vieressä olivat tummia ja korkeita. Pimeäkin tuli ja outo, melkein miellyttävä melankolia. Harmikseni saavuin pian lähelle keskustaa. Kaupassa en kuullut musiikiltani mitään ja tuijotin pitkään miestä, joka katsoi minua kuin olisi sanonut jotain. Hain vessanpesuainetta ja viinirypäleitä. Poikkesin mummolaan juoruille ja tulin takaisin kotiin. Ja kello on taas paljon.

Mateleeko aina enää koskaan? Lupaan, en enää koskaan sano "Olisipa jo..."

Taas uusi tupa

Siirsin omaisuuteni rakkaan luokkakaverin luokse, kodikkaaseen kaksioon. Nyt on kalusteitakin käytössä ja hyvää seuraa seinän takana.

Koulua alkaa olla paljon ja niitä itsenäisiä tehtäviä riesana. Parin kuukauden aikana pitäisi pistäytyä Kalajoella, pari kertaa Muoniossa ja Helsingissä. Mitenpä tämän kaiken kalenteriin mahduttaa? Voi minua. Oma vika, laiska sika.

Kahta hammasta köyhempi triplatäti lomailee

Lomalla kukaan ei ole opiskelija,
eikä keskeneräisiä töitä ole olemassakaan.

Lomalla ei tunneta käsitteitä "aikaisin herääminen" tai "myöhään nukkuminen".
On vain juuri oikeaan aikaan herääminen.

Lomalla ruuassa ei ole kaloreita,
eikä mikään ravinto varastoidu rasvaksi.

Lomalla saa: kulkea kalsareissa koko päivän, katsoa telkkarista saippusarjoja ja Dr. Philiä ja virkata pipoja, syödä aamiaista lounasaikaan, ottaa päiväunet...

Lomalla ei saa: ahdistua kouluasioista ja tekemättömistä töistä, pitää farkkuja jalassa sisällä, miettiä raha-asioita tai kesätöitä, SAIRASTAA!


Joo, triplatäti lomailee parhaillaan kotiseuduilla. Ja kyllä, kyllä: onnistuin triplatätiytymään sunnuntaina. Juuri edellisenä päivänä mamman kanssa tuumailtiin, että pitäisiköhän soittaa veljen puoliskolle ja pyytää synnyttämään hieman aikaisemmin, jotta minäkin ehtisin lomallani taaperoa käydä katsomassa. Tottelevainen tyttö on, ei voi muuta sanoa. Tiistaina käytiin päiväreissu Rovaniemellä ja tutustuttiin uuteen perheenjäseneen. Rauhallinen kaveri oli. Tätikin sai pidellä kääröä käsivarsillaan. Kyösti oli päivähoidossa Kittilässä nuorimman veljeni ja heilansa luona. Tulomatkalla käytiin kurkkaamassa nuoren parin yhteistä pesäkoloa ja maistelemassa herkullista hillakääretorttua. Niin on nyt perheen viimeinenkin mies menetetty. Mutta mukavia on emännät kaikilla veljilläni.

Tätiytymisviestin sain sunnuntai-iltana, kun olimme isän kanssa menossa Hullu Poro -areenalle katsomaan Irinan keikkaa. "Piti kai se tämäkin päivä nähdä", päivitteli äiti, kun isä ja tytär kumpainenkin suki pehkojansa peilin edessä. Levillä haettiin mukaan ystäväperheen vanhmemmat, jotka viettivät siellä lomaansa. Lipunmyynnissä Irinan oopperapappa 1 ja oopperapappa 2 -nimillä tekemät vapaalippuvaraukset herättivät hilpeyttä. Venähtipä naama eräällä tapaamallani työtoverillakin, kun vastasin kysymykseensä, että isäni ja tämän kaverit ovat seurueeni. Ilta oli ihan mukava, ellei lasketa sitä limaista yllätystä, joka baaritiskiin nojaillessani tarttui paidanselkääni heti alkuillasta. Oopperapapoille tähtihetki oli, kun Irina vietti tovin jututtaen vanhoja tuttuja.

Olen hyvä välttelemään tauteja. Sairastan äärimmäisen harvoin. Nyt kuitenkin juuri lomallani flunssa alkaa kiusata. Pahus viekön, olen hiihtänyt Mikkelissäkin tiuhempaan kuin täällä. Yhden hiihtolenkin olen tehnyt Olos-tunturin ympäri.

Mikkelistä tänne tullessani tein välipysähdyksen Oulussa. Hammaskirurgille oli tarkoitus mennä. Kirurgi oli kuitenkin sairastunut noro-virukseen, kertoi hammashoitaja, joka minulle soitti. Siinä samalla täti kyseli hampaasta, joka oli määrä leikata pois: "Se oli siis tuo oikeanpuoleinen alaviisuri, joka piti poistaa... Oireileekos se?" Hetken aikaa päässäni raksutti ja tapailin kielelläni hammasrivejäni. "Öh, ei kai se alaviisuri ollut... Kun tuo epämääräinen hammas ylärivissä..." Siitä sitten täti kauhistelemaan kirurgin huolimattomuutta. Hoitaja oli herttaisen ja huolehtivaisen oloinen, tuntui ottaneen sydämenasiakseen saada minut istuttetua hoitotuoliin ennen lomalle lähtöä. Niinpä hän sitten onnistuikin järjestämään minulle uuden ajan jo seuraavalle aamulle. Ilmoittautumispisteen akka oli ilkeä ja pahasuinen. Eukko kyseli kysymyksiä, joihin en osannut vastata, ja täti tiuski minut seuraavalle tiskille (jossa ei ollut ketään). Seisoskelin siinä kuin eksynyt lammas, mutta sitten paikalle saapui äidillistä ymmärrystä ja lämpöistä myötätuntoa tihkuva hoitaja, joka nimeltä kutsuen johti minut valoisaan käytävään ja edelleen toimenpidehuoneeseen, jossa odotti toinen yhtä herttainen naisihminen. Hetkessä selvisi, että minut aulasta noutanut hoitaja oli sama täti, joka oli soitellut ja sopinut uuden ajan. Sijaiskirurginikin oli sairastunut, mutta herttainen hoitaja oli onnistunut puhumaan hammaslääkisopiskelijoiden opettajan ympäri.. ja niin kokonainen opiskelijaryhmä odotti sen aikaa, että opettaja kiskoi minulta pari hammasta. Se oli paras hammaslääkärireissuni ikinä! Suloisempaa hammmashoitajaa ja kultaisempaa hammaslääkäriä tuskin on olemassakaan! Harva voi aidosti sanoa seuraavaa: hampaiden repiminen oli parasta päivässäni. Ja voitteko kuvitella - sain kaksi hampaanpoistoa yhden hinnalla!

Matka Oulusta Muonioon taittui kaverin kyydillä. Suuri helpotus minulle valtavan tavaramäärän takia. Muutenkin mitä mainioin kyyti, sillä matkantekoon kuului Pekanpäässä pysähdys kaverini mummolaan, jossa tarjolla oli ehkä maailman parasta makkarakeittoa ja pannukakkua kermavaahdolla jälkkäriksi.

En taida muuten mummoilustani mihinkään päästä. Tuntikausia olen lomastani kuluttuanut virkkaamalla pipoja ja lapasia.