perjantaina, marraskuuta 14, 2008

*naurua*

Ehheh. Heheheh.

Oi, oi. Oi ja voi, voi.

Olipa oikeastaan hauskaa olla pikkujoulukesteissä. Paljon hei-tuttuja oli paikalla ja muutama vähän tutumpi sekä jokunen kaveri. Ei niin hurjana houkuta sellainen mahdoton viinaksilla läträäminen, joten ihan parin oluen voimin illan istuin. Toimin paparazzina ja napsin illan toisen emännän kortille kymmeniä kuvia. Kävin kotona Kyöstiä leikittämässä ja ulkoiluttamassa, minkä jälkeen siirryin vielä baariin juhlaseurueen kanssa humppaamaan. Oli hauskaa heilua tanssilattialla ja yö ehtikin yllättävän pitkälle ennenkuin kotiuduin. Aamulla piti lähteä toimistolle ja lounastreffitkin oli sovittu viimekesäisen esimiehen kanssa, joten yöunet jäi vajaiksi. Fiilistelin kuitenkin hauskaa iltaa pitkin päivää ja hyvissä tunnelmissa porskutin tähän asti. Hienosti vedetty, täytyy sanoa.

Illalla tuossa viereisessä yökerhossa esiintyy jyväskyläläinen improvisaatioteatteriryhmä. Saimme erään projektityöryhmän kanssa nimet listalle, koska vedämme samaisessa ravintolassa stand up -iltoja. Hyvä diili.

Huomenna on jännä päivä. Ensimmäistä päivää Anttolan pestiä tekemässä ihan paikan päällä. Ja mukana taiteilija Lontoosta. Jännää, jännää...

3 kommenttia:

Tarkkailija kirjoitti...

Anttolan pestiä. No miten meni.

malla kirjoitti...

Hyvin meni. Lähinnähän se oli sellaista suhdetoimintaa. Lounastamista, maljan nostoa, illastamista, keskustelua... Saako sellaisesta ihan hyvillä mielin ottaa muka palkkaakin?

Tarkkailija kirjoitti...

Tässä maailmassa saa. Jos ei riko lakia, eikä sammu.
Tuskin sinulla sellaisia ongelmia vrt pikkujoulubilekirjoitukset. Asiakkaat tsm sidosryhmät saattavat olla hankaliakin. Olen elämässäni sen verran ollut kaikenlaisissa pippaloissa ja kokenut aika lailla myötähäpeää. Mutta etkö, muista. toimittajaksihan sinua yllytin.