torstaina, syyskuuta 27, 2007
Suuri turvallisuusriski
Minuun iskee harvoin flunssa. Nyt kuitenkin pieni syyspöhnä vaivaa. Aamuisin on kurkku hieman kipeä ja ääni käheä. Aamupäivän olen tukkoinen ja uupunut, koska olen nukkunut huonosti ja katkonaisesti. En normaalissa terveydentilassakaan ole turhan skarppi, joten tässä tilassa hajamielisyys oikein korostuu. Äskettäin kun tulin sisään Kyöstiä ulkoiluttamasta, kauhistelin jälleen asuntoni tukalaa ilmanlaatua. Avasin ikkunan. Loikoilin sängyllä ja kuuntelin Helsingin Sanomien asiakaspalvelun jonotusmusiikkia puhelimen kaiuttimesta. Tukkoinen nenäni haistoi kummallisen käryn... Puhelimeni oli latauksessa ja epäilin laturin olevan rikki ja pian räjähtävän. Nuuhkin siis tovin luuriani ja laturia, mutta totesin ne vaarattomiksi. Sitten kauhukseni muistin laittaneeni kattilaan vettä kiehumaan jo kauan sitten. Jo ennen Kyötin ulkoilutusta eli ainakin kaksikymmentä minuuttia sitten! Siellä se tyhjä kattila kärysi liedellä. Kuka pelastaisi minut itseltäni?
maanantaina, syyskuuta 24, 2007
Tassut tallaa tyhjää
Koulu on nyt sellainen kipupiste elämässäni, että se uhkaa halvaannuttaa tällä hetkellä muuten niin eläväisen olotilani. Ehkäpä juuri estääkseni niin käymästä, unohdan jatkuvasti, että päivätyönihän kuuluisi olla opiskelu. Minulla on äärimmäisen vähän lähiopetusta, eikä minulla ole omaa opiskelijaryhmää. Olen täysin vieraantunut koko laitoksesta, mistä syystä varmaan onkin niin helppo unohtaa koko roska. Viime viikolla istuin aamulla luokassa odottamasssa viikon ainoiden tuntien alkamista. Siinä vaiheessa, kun kaikki kurssikaverit ja opettaja olivat myöhässä yli viisi minuuttia aloin epäillä olevani väärässä paikassa väärään aikaan. Kipaisu alakäytävän lukujärjestyksille vaakuutti minun olevan ihan oikeassa paikassa. Pistipä sitten silmääni viereisen ilmoitustaulun lappu: "Hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista 18.9. Moision sairaalan piha klo 8.00." Niillä tunneillahan minun kuului olla. Kello oli 8.25 ja minä toisella puolella kaupunkia. Ei ollut sana kantautunut minulle Lapin vaellusreissulle asti. Jos olisi edes yksi tuttu opiskelija ollut kyseisellä kurssilla, niin ehkä sitten. Rupesi suututtamaan ihan vietävästi. Ei pelkästään tuo yksi kurssi vaan koko säälittävä yritykseni räpiköidä koulu läpi omalla surkealla opinto-ohjelmalla ilman koulukavereita ja ilman opetusta. Rupesi kertymään silmiiin katkerasti polttelevaa nestettä ja piti käydä vessassa kokoamassa itseni.
Keskiviikkona aloitin maalauskurssilla. Tehtiin vasta pohjia. Hauskinta kurssilla oli huomata, että pystyin kommunikoimaan täyskuuron naisen kanssa hyvin alkeellisilla viittomilla, joita pikkutyttönä opeteltiin iloksemme.
Aika kuluu jotenkin ihan mielettömän nopeaa. Päivissä on sisältöä, vaikka ei aina niin hyödyllistä. Vaikka nyt tuo koulu tuntuukin hirvittävältä ja etäiseltä haasteelta, niin muuten tuntuu, että olen jotenkin onnellisempi kuin aikoihin. Täällä vain tuntuu kaikki olevan kohdillaan. Piristää kummasti mieltä myös tuo melkein naapurin poika, jota olen jokusen kerran tavannut.

tiistaina, syyskuuta 18, 2007
Kepeä paluu areenalle
Pitkähkö blogitauko taas takana. Juuri sain asennettua netin (piuhat löysi paikkansa kun sain pikkuisen konsultaatioapua vanhimmalta veikalta...), joten nyt on lupa odottaa päivityksiä hiukan tiheämpään tahtiin.
Kaikenlaista olen ehtinyt touhuta, mutta en jaksa vielä selostaa... Aloitan siis kevyesti Myrtin haasteella.
Tulin just kaupungilta kotiin ja hankkiuduin eroon siivosta vaatekerrasta. Nyt siis on ylläni häpeällisen nuhjuiset ruskeat lökärit, joiden lahkeet on ihanasti survottu ruskea-valkoraidallisten sukkien sisään. Paita on perusmusta trikoopaita, jossa on kainalossa reikä. Pikkupöksyt on ainoa soma osa asuani tällä hetkellä. Mustat retrokukkaiset ovat ne. Tissipussitki on vanhat ja kulahtaneet. Nyt rupesi ärsyttämään vaatekaapin sisältö.. Paska.
Kaikenlaista olen ehtinyt touhuta, mutta en jaksa vielä selostaa... Aloitan siis kevyesti Myrtin haasteella.
Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Tulin just kaupungilta kotiin ja hankkiuduin eroon siivosta vaatekerrasta. Nyt siis on ylläni häpeällisen nuhjuiset ruskeat lökärit, joiden lahkeet on ihanasti survottu ruskea-valkoraidallisten sukkien sisään. Paita on perusmusta trikoopaita, jossa on kainalossa reikä. Pikkupöksyt on ainoa soma osa asuani tällä hetkellä. Mustat retrokukkaiset ovat ne. Tissipussitki on vanhat ja kulahtaneet. Nyt rupesi ärsyttämään vaatekaapin sisältö.. Paska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)