Yhden illan juttuja

Joskus minua harmittaa olla "tällainen tyttö". Harrastan siis yhden illan juttuja. Tässä vaiheessa elämää pitäisi jo tajuta, ettei ihan kaikkia koulutöitä vaan voi tehdä huolella sen yhden ja viimeisen illan aikana. Hävettää huomenna esitellä sitä tulosta. Töitä arvioiva opettajakaksikko on varsin suorasanainen, mikä on vain hyvä. Ajattelin tehdä etukäteen listan kaikista puutteista ja virheistä, joita työstä löytyy, ja testata löysikö opettajat kaikki samat. Tai oikeastaan - kuinka paljon enemmän he huomasivat. Yksi opiskelija tänään sanoi, että nämä opettajat muistuttavat ihan Idols-tuomareita. Ehkä tänä iltana valmistan huomisesta esityksestä niin hyvän, että kirjallisen version heikkous unohtuu...

On sunnuntai

Seminaarityö on nyt tehty ja palautettu. Myöhässä, mutta kuitenkin (opettaja sanoi, että ei haittaa, jos joillakin vähän myöhästyy, kunhan ei kaikilla... Päätin vain olla yksi niistä joistakin). Sen tutkielman taso oli niin heikko, että melkein hävetti palauttaa. En oikein tajua, mikä minulle on tullut, kun mielestäni joskus olin vielä ihan hyvä opiskelija.

Torstaina oli Oodin uuden ja vanhan hallituksen virkistäytymisilta. Oli mukava saunoa ja syöpötellä, vaikkakin mielen syrjällä oli se vielä silloin tekemätön työ. Tarkoituksena oli vielä saunaillan jälkeen istua koneen ääreen naputtelemaan juttua, mutta yritykseksihän se jäi. Sain dokumentin räiskäistyä auki ja kirjat ja lehtiset syliin, mutta koitahan itse kirjoittaa tieteellistä tekstiä kahden siiderin ja viinilasillisen jälkeen. Lieneekö koulutöissä promillerajaa?

Äskettäin kävin tuolla yhdellä laavulla vähän retkeilemässä. Siellä oli muutamia melkein tuttuja tyyppejä (tutun tuttuja ja joitakin meidän koululaisia), jotka vaikuttaa ihan kivoilta. Saatan yrittää hakeutua kaveriksi, kun tämä kaupunki vähitellen alkaa tyhjetä minun tutuista.

Sää muuttui tosi kurjaksi. Vettä sataa. Onneksi ehdittiin alta pois. Kyösti söi makkaraa kai vähän liikaa, kun oksensi kaiken pihalle.

Siivousvimma

Nyt tekisi vain mieli puunata oma tupa lattiasta kattoon, nurkasta nurkkaan. Hirveästi haittaa töihin keskittymistä tämä mieliteko. Äsken hieman retkahdin ja kuurasin jo kylppärin.

Viimetippa

Terveisiä viimetipasta! Tämä on siis tila, jossa minulla on tapana työskennellä. Lienee tuttu monille muillekin. Hienointa tässä tilassa on, että pystyn keskittymään melko hyvin ja alan saada jotain aikaiseksikin. Jatkan töitä.

Vapauttavaa vertaistukea

Tällä hetkellä proseminaarityön palautukseen on aikaa kaksi ja puoli päivää. Vielä aamulla olin varma, että olen porukan viimeinen, joka ei ole työtä vielä valmiiksi saanut. Tänään tunneilla kuitenkin aihe tuli puheeksi, ja sain kuulla että kanssani samassa jamassa on vielä vaikka kuka! Laiska surkimus olen, mutta en yksin.

Aamulla kävimme pitämässä pienen musiikkituokion kehitysvammaisten päiväkeskuksessa. Hauska oli huomata, kuinka talon väki oli vähästä onnellinen.

Kyösti oli yläkerran isännän seurana tänään pari tuntia, kun olin vähän koulustelemassa. Tuollahan tuo oleskelee vieläkin. Menen kohta taas vaihteeksi sinne syömään (itsepähän pyysivät!), niin sitten tulee poika takaisin. On tämä yksinhuoltajan arki rankkaa, mutta onneksi on apu lähellä.



Kyösti sitten vihaa kylpyjä. Voisiko enää säälittävämmältä näyttää?

Oikea koulupäivä

Minulla on huomenna luvassa koulupäivä, jota voi jo nimittää oikeaksi koulupäiväksi. Tarkoitus on viettää koulussa 8.15 - 15.15 välinen aika kokonaisuudessaan. Aika hurjaa. Vielä tässä illan mittaan on tarkoitus valmistella jotain sanottavaa kurssikaverille, jonka seminaarityön huomenna opponoin. Jännä lukea ja arvostella toisen työtä, kun ei edes osaa hakea kasvoja kyseiselle henkilölle. Sitten pitäisi vielä tehdä yksi tehtävä tieteellisen kirjoittamisen tunnille. Hyvä ilta luvassa... Ja juuri tänään, kun asuntooni on ilmestynyt televisio.

Proseminaarityön pitäisi olla valmis torstaina. Onneksi nyt on kuitenkin jo aihe ja materiaalit valmiina. Enää se sisältö puuttuu. Käytännössä juttu on jo siis valmis. Aivan kuten Norjan retkikertomuksenikin oli ollut vain kirjoittamista vaille valmis jo jokusen viikon. Huomenissa siihen voi jo varmaan tutustua osoitteessa www.tsaibma.com.

Jospa laittaisin nyt hieman teetä tulelle (unohtamatta kattilaa liedelle) ja sitten kävisin töihin käsiksi. Joo, kyllä.

Lisäys seuraavana päivänä: Olipa vain pitkä päivä. Aamutuntien jälkeen seurasikin kahden ja puolen tunnin tauko, jonka tulin viettämään kotiin. Sen jälkeen palasin koululle. Opettaja ilmoitti olevansa valmistuvien opiskelijoiden esittämisseminaarissa ja näin ollen jakoi vain läjän monisteita, jotka saisimme lukea omillamme.

Vuosi sitten

Olen hämmästellyt teksteissäni usein sitä, kuinka nopeasti aika kuluu. Teenpä sen taas: MITÄ IHMETTÄ, TAAS ON LOKAKUU! Jos kalenteri ei ihan muuta väittäisi, olisin vakaasti sitä mieltä, että viime lokakuusta EI voi olla kahtatoista kuukautta. Toisaalta kun ajattelee, mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten viime lokakuun, 365 päivää ei enää tunnukaan niin pitkältä ajalta. Rupesin miettimään, missä mentiin vuosi sitten. Mitkä asiat ovat yhä ennallaan ja mikä on muuttunut? Olenko minä muuttunut?

Vuosi sitten tähän aikaan asuin vielä Oulun Heinäpäässä mukavassa ja tilavassa yksiössäni Kyösti-koiran kanssa.

Olin juuri aloittanut uudessa työssä henkilökohtaisena avustajana. Ruusuinen maailmankuvani alkoi ottaa uutta muotoa - elämä on epäreilua. Niin kauan kun tunsin salaa sääliä miestä kohtaan, niin kauan työ tuntui melkein mahdottomalta. Viimeisten viikkojen aikana opin suhtautumaan miehen sairauteen samoin kuin hän itse, asian hyväksyen. Tämän parikuukautisen työkokemuksen jälkeen näin ympärilläni enemmän sairaita ja vammaisia. En siksi, ettäkö heidän määränsä olisi yhtäkkiä rajusti lisääntynyt, vaan koska vihdoinkin tajusin heidän olevan keskuudessamme.

Vuosi sitten lokakuun ensipäivinä valmistelin projektisuunnitelmaa nuorten rock-tapahtumaa varten. Suoritin siis itsenäistä oppikokonaisuutta Mikkelin kouluun.

Harrastin mummoilua yhdessä vanhan muoniolaisystävän kanssa. Kävimme vesijumpissa ja aloimme myös neuloa ja virkata yhdessä.

Kävin Oulu-opiston kuvanveistokurssilla ja taiteilin vanhemmilleni betonisen Timo-patsaan(jonka isäni myöhemmin salaa maalasi pronssimaalilla).

Opiskelin pääasiassa journalismia.

Olin lähes taloudellisessa ahdingossa ja kaiken kukkuraksi sain elämäni suurimman sähkölaskun. Olin aivan liian kiireinen ja stressaantunut, niin että tuli oikein äitiä ja isää ikävä. Ja kun he sitten kyläilivät, kävin väsyksissäni vollottamaan kuin mikäkin ipana.

Viime lokakuussa yritin lukea Sinuhe Egyptiläistä varmaan neljättä kertaa siinä edelleenkään onnistumatta.

----

Nyt jos tähän hetkeen vertaa, niin en elämääni viimesyksyiseen vaihtaisi. Vaikka kohtapuolin saattaakin tilin saldo alkaa näyttää siltä, että töihin pitäisi mennä, en uskoisi jaksavani ainakaan niin suurta viikkotuntimäärää.

Asuntoni Oulussa oli toki lähes luksusvarusteltu näin opiskelijan näkökulmasta. Nykyinen asuntoni on kymmenen neliötä pienempi, eikä täällä ole saunaa, ei parveketta, ei tiskikonetta eikä jumppasalin kokoista vaatehuonetta, mutta täällä Mikkelin Tuppuralan asunnossani olen vain hissimatkan päässä rakkaasta serkustani ja tämän avosiipasta. Se jos jokin on luksusta.

Kyösti on yhä kuvioissa ja sekin tykkää yläkerran väestä.

Tähänkin lokakuuhun mahtuu projektityöskentelyä, joka on tällä kertaa seminaarin järjestämistä.

Mummoilen aika vähän tätä nykyä. Ehkä se on ihan hyvä. Mikkelin vesijumppiin en ole tutustunut, mutta uimahallikausi pitäisi ainakin uinnin osalta taas käynnistää.

Tänä syksynä kuvanveisto on vaihtunut Mikkelin kansalaisopiston maalaustaiteen peruskurssiin.

Nyt keskityn yksinomaan kulttuurituottajan opintoihini. Journalismi on täysin tauolla.

Rahallisesti pärjäilen. Stressiä on koulusta sopivasti. Kiireitä ei ole liikaa. Äitiä ja isää pitää aina pikkuisen ikävöidä, vaikka olisikin hyvä olla.

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään kaunokirjallista luettavana. En vähään aikaan aio yrittää edes Sinuhea.