Naimisissa?

Viime yönä minulla oli häät. Otin puolisokseni pojan, jonka kanssa olimme samalla luokalla ala-asteen ykköseltä ylioppilaaksi. Minulla oli sellainen olo, että onpahan ainakin mies, joka on tuttu ja turvallinen.

Häät järjestettiin pienessä kappelissa. Tarkoituksenani oli ollut ottaa suuri tyttökööri alttarille morsiusneidoiksi, mutta pappi ei antanutkaan lupaa niin monelle, joten minun piti valikoida seitsemän suosikkiani. Nämä seitsemän olivat unessa läheisempiä ystäviäni ja sukulaisiani, mutta varsinaisesti he eivät edustaneet ketään todellista lähipiirini ihmistä.

Ennen seremonian alkua aloin olla todella hermostunut. Mikään ei tuntunut kulkevan. Koko ajan oli meneillään ihme hulina. Ihmiset ympärilläni säntäilivät kuka missäkin tehtävässä, eikä minua pidetty ajan tasalla. Äiti huomasi hermostukseni ja käski tulevan puolisoni hieroa hartioitani, jotta hieman rentoutuisin.

Kun lopulta jokainen pyrki rauhoittumaan omille paikoilleen vihkimistä varten, asetuin minäkin seisomaan alttarille. Seremonian kulku ei meillä ollutkaan ihan perinteinen - minun ei pitänytkään kulkea käytävää pitkin alttarille, vaan asetuin siihen yksin seisomaan. Sulhaseni oli määrä astua esiin alttarin takaa. Alttarilla oli pitkä verho, joka esiripun tavoin laskettaisiin alas, kun sulhasen olisi aika ilmestyä.

Verhon laskeuduttua näin sulhaseni seisovan maireana kahden nuoren naisen välissä, joista toinen oli pappi ja toisen tehtävää en tiennyt. Tuleva puolisoni hymyili minulle, mutta flirttaili estottomasti papin sekä toisen neidon kanssa. Huomattuaan morsiusneitoystäväni alkoi mieheni vokotella heitäkin. Olin varsin kiihtyneessä mielentilassa, mutta hillitisin itseni ja odotin seremonian alkua, sillä varmasti sillä hetkellä, kun valat olisi vaihdettu, rauhoittuisi mieheni oitis, uskottelin itselleni.

Vihkimisessä ei ollut laisinkaan pyhän toimituksen juhlavaa tuntua. Nuori pappisneitonen lateli tekstiä huolettoman puhekielisesti ja heitti välillä mauttomia vitsejä. Hän selvästikin osoitti kaiken puheen sulhaselleni ja jatkoi läpinäkyvää flirttiään. Aika ajoin pappi piikitteli minua muka huomaamattomasti tekstin lomassa ja ikäänkuin vihjaili sulhaselleni, että tämä oli tekemässä huonoa päätöstä.

Sen verran painajaismaiset häät olivat, etten muista, kuinka tilanne eteni. Olisi kiintoisaa tietää, alistuinko sanomaan "tahdon" noinkin röyhkeän käytöksen jälkeen.

Tässä yhteydessä on mainittava, että todellisuudessa tämä unessa niin niljakas ja iljettävä sulhaseni on mitä hurmaavin ja kohteliain herrasmies, eikä varmasti kohtele nykyistä nuorikkoaan huonosti.

Freudille töitä

Viimeöisiä unia:

Mediatuotannon opettaja oli antanut tehtäväksi kutoa jotain. Ensin kudoin kansia Harry Potter -kirjaan. Opettajan mielestä jälki oli huonoa, enkä millään olisi halunnut jatkaa tekelettä. Seuraavassa hetkessä työni olikin muuuttunut hameeksi, jossa oli upea perhoskoriste vyötäröllä. Jossain vaiheessa jätin keskeneräisen työni luokkaan ja lähdin kotiin. Seuraavana aamuna opettaja huuteli minua, ja kun menin paikalle kehui opettaja työtäni luokan parhaaksi ja kehotti tekemään sen yhtä hyvin loppuun asti. Kehuista ilahtuneena läksin jatkamaan kutomista, mutta en löytänyt puikkojani mistään. Lopulta jouduin keräämään setin eri paksuisia puikkoja, mutta pääsin ainakin taas kutomaan. Kudoin ja kudoin ja yhtäkkiä en ollutkaan koulussa kutomassa vaan kotona äidin ja isän kanssa. Minun piti kysyä äiskältä neuvoa, kun jokin oli menossa pieleen hamosessani. Sain apua ja pääsin jatkamaan uurastustani. Jonkin ajan päästä äiti jo hermostui, kun en muuta tehnyt kuin vain kudoin. Närkästyneenä äiti käski minun lopettaa kutominen heti. Minua harmitti, sillä hame oli juuri pahimmoilleen polvimittainen.

- - - - -

Olin päässyt uintivalmennukseen ja harjoittelin valmentajani kanssa maauimalassa. Valmentajani, joka oli keski-ikäinen mieshenkilö istui altaan vieressä olevan pukukopin katolla ja tarkkaili treenejäni. Kun olin muutaman altaan mitan uinut, käski valmentajani minun nousta ylös kopin katolle saamaan ohjeita. Valmentaja huomatti jotain uintirytmistäni. Jotain, että pinnalle noustaan hengittämään käsillä vetäen ei jaloilla potkaisten. Itse valitin kipeistä vatsalihaksistani, johon valmentajani vain huomautti, että onhan minulla vähän tuota mahaakin. Sitten mies käski minun palata altaaseen harjoittelemaan. Kun lähestyin tikapuita mennäkseni takaisin alas, tajusin yhtäkkiä, kuinka kamalan korkealla olinkaan. Kun lähdin laskeutumaan tikapuita alas, alkoivat tikapuut huojua holtittomasti ja astinpuut irtoilivat heilumaan sivusuunnassa sitä mukaa, kun niille astuin. Valmentajani oli tullut seisomaan portaiden yläpäähän katselemaan tikapuissa rimpuiluani yrittämättä edes pidellä tikapuita paikallaan. Siellä se vain seisoi ilkikurinen virne kasvoillaan.

Hauskaa minun syntymäpäivää kaikille!

Olkoon päivänne riemuinen.

Tänään minut on herätetty laululla ja kakkukahveilla. Sain satukirjan, jossa on tyttö nimeltä Malla. Omistuskirjoituksessa vanhemmat toivottivat minulle lapsenmieltä (kuin sitä ei ennestään olisi...)Isä maksoi kengät, jotka oli minun luvannut ostaa itselleni lahjaksi. Nuorin isoveikka antoi lahjaksi älypelin, jossa kaksi metallista kimpaletta piti saada toisistaan irralleen. Onnistuin. Nyt kuuluu ammattilaispianistin soittoa alakerrasta. Synttärikonsertti?

Syytän sua, hesari

Olen aamulenkin päätteeksi hakemassa aamiastarpeita lähikaupasta. Tutkailen myslihyllyä etsiskellen suosikkimysliäni, kun kuulen takaani miesäänen. Käännyn katsomaan ja kohtaan mintunvihreään toppahaalariin pukeutuneen vanhahkon miehenkuikelon, joka kysyy: "Olemmeko molemmat lukeneet aamun hesarin?" Katson äijää ihmeissäni kulmat koholla. "Öh... Ei olla?" vastaan, vaikka arvaan, että toinen meistä selvästikin on jo tälle aamulle itseään sivistänyt. "Ai miten niin ei olla?" pappa jatkaa uteluaan muka kummastuneena. "No en kyllä ole lukenut. Miks niin?" kysyn silkasta kohteliaisuudesta, sillä pappa tuntuu pakahtuvan halusta kertoa lehdessä olleen jymyuutisen. "Siinä oli sellainen myslivertailu, ja itse tulin hakemaan... hmm... (tutkii hyllyä olkani yli ja juoksuttaa sormeaan pitkin myslirivistöjä) Juuri tätä mysliä!" hihkaisee äijä voitonriemuisasti ja nappaa alahyllystä käteensä rivinsä viimeisen paketin ja alkaa tutkia tuotetieoja. Sisälmyksissäni muljahtaa ikävästi, kun huomaan, mikä myslilaatu kuikelon kädessä avuttomana makaa - VIIMEINEN PAKETTI FINAX BRAN MYSLIÄ! Minun mysliäni. Lamaantuneena tuijotan, kun kuikelo villissään lueskelee tuotetietoja ja jatkaa selittämistään: "Tämä oli arvioitu siinä testissä kaikkein parhaimmaksi, koska..." "koska se on sokeritonta ja siinä on paljon kuituja", päätän miehen lauseen "Se on kyllä minunkin suosikkimyslini", en voi olla lisäämättä. Murheissani joudun vielä keskustelemaan myslien hintaeroista ja päivittelemään, kuinka ajoissa ihmiset ovatkaan ehtineet kauppaan ostamaan hyllyn tyhjäksi hesarin testivoittajamyslistä. Lopulta päätän juttutuokion toteamalla: "Taidanpa itse ottaa tällä kertaa sitten muroja." Ilmeisesti mintunvihreälle miehelle ei riittänyt se, että hän riisti minulta myslini, sillä vielä hänen piti sivaltaa sieluani huutamalla perääni "Murot ovatkin kuulemma epäterveellisiä!"