Vetämätön

Nukuin yhteentoista. Ehkä se on sallittua, ku eilen herätys oli puoli viideltä.

Pitkään nukkumisesta seuraa monesti tehottomuuden tunne.

Kahdentoista aikaan en ollut vielä tehnyt juuri mitään järkevää. Epämääräistä haahuilua vain harjoittanut.

Soittelin vähän ja yritin kaupata sirkusta. En tavoittanut juuri ketään.

Huomenna haen viimeisen asiakasryhmäni. Tähänastiset neljä ryhmää ovat kaikki menneet hirmuisen hyvin, vaikkakin edellisessä ryhmässä pikkupoika menetti uskonsa joulupukkiin. Mutta niinhän käy joskus joka tapauksessa. Harmi vaan, että tälle perheelle se maksoi seitsemän tonnia.

Koristelin äsken muutaman piparin, mutta eihän niistä nättejä tullut.

Peräkammarin tytön kotipäivä

Outoa viettää joulukuista vapaapäivää. Tekemistähän tosin riittäisi koulu- ja kotiorjatöissä.

Isä teki tänään meille aamiaisen valmiiksi. Minun ei tarvinnut kuin sängystä raahautua tv-tuvan puolelle ja sohvalla peiton alla hörppiä kahvia ja katsella jotain skottidraamaa.

Teimme yksissä tuumin myös lumityöt, perinteisellä työnjaolla; minä pukkasin lumet ja isä linkosi.

Tein kasvissosekeittoa. Soseuttamisen jälkeen keitto oli sellaista perussettiä, varsin harmitonta ja yllätyksetöntä. Isä nakkasi sekaan yrttiseosta ja heitimme sekaan soseutettavaksi vielä punajuuren. Keitosta tuli vaaleanpunaista ja hyvää.

Äiti tuli kotiin sinisen hetken aikaan. Oli joululaulut, kynttilät ja keitto.

Töissä on ollut mukavaa. Takana on kaksi ryhmää ja hyvät arvostelut. Minun tiimin tytöt ovat pääasiassa touhukkaita ja tomeria.

Malla muoniolainen

Täällä taas. Hauskaahan tuo työ olisi, mutta uudet käytännöt ja vaihtunut porukka onnistuivat nollaamaan työinnon alkuunsa. Tuntimäärän säännöstelyä, etuuksien leikkaamista... Huomenna menen kelkkakoulutukseen. Sekin on varmasti "just mun juttu". Mutta ei hätää, ensimmäiset asiakkaat kun saapuvat, niin eiköhän touhu iloksi muutu.

Väsyttää kovasti. Pimeyskö muka? Ei kai? Eihän ennenkään...

Människor har fötter, inte rötter

Joskus kun oppisi sen verran itseään tuntemaan ja ymmärtämään, että tietäisi missä haluaa olla ja elää.

Ensin olin niin villissäni täältä lähdössä, mutta nyt lähdön lähestyessä en oikein tiedä, millä mielin matkaan käyn.

Mikä minut joskus juurruttaisi johonkin? Jalat on, vaan ei juuria.

Jäisipä jo taakse koulutyö!

Tänään otettiin promokuvia oodilaisista. On sitten mitä laittaa näytille nettisivuille, kun päästään niitä tekemään. Tuli paljon hienoja kuvia. Varsinkin hieman fiksaillut kuvat ovat tyylikkäitä. Itseäni en kuvauttanut. Mitäpä turhaan, kun kohta olen poissa kuvioista. Yllä esimerkkikuva siitä, kuinka katoan kuvasta, hahaa.

Opinnäytetyön esittämisen jälkeen olin niin kurkkuani myöten täynnä sitä tutkielmaa, etten kestänyt ajatustakaan avata sitä dokumenttia korjatakseni typoja ja kehnoja lauserakenteita. Nyt on pakko viilata viimeisetkin pilkut paikalleen, kun perjantaina on kypsäri. Hyi, miten inhottaa käydä käsiksi siihen.

Lauantainen HoviArt-päivä Anttolassa oli onnistunut. En malta odottaa, että saan aloittaa täysipäiväisenä siellä. Ihanaa, että saa sitten paneutua vain ja ainoastaan yhteen työhön kerrallaan. Nyt olen tuupannut itseni yhtäaikaisesti vähän turhan moniin kuvioihin.

Olen pakkaillut ja lajitellut jonkin verran tavaroitani - eihän täällä oleskeluni kestä enää kahta viikkoakaan. Koulupapereitani läpi käydessäni törmäsin eri taiteenlajien tuottamisen kurssilla tehtyyn oppimispäiväkirjaan.

Huhtikuussa 2007 HoviArtiin tutustuessamme olin kirjoittanut seuraavanlaisesti: "Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että olisipa ihana paikka työskennellä! Laitinen kertoi Anttolanhovin ja HoviArtin lähtökohdista ja tavoitteista. Niitä olivat korkeatasoisuus, kansainvälisyys, paikallisuus, yhteisöllisyys, hyvinvointi. Minulle tuli useasti sellainen kutina, että vaikuttaapa mielekkäältä touhulta. Laitinen kertoi juuri sellaisista asioista, jotka minua kiinnostaa".

Olin ihan unohtanut tuon merkinnän. Olipa hauska siihen törmätä. Vaan nyt kouluhommiin, että pääsen niistä joskus eroon. Uimaankin haluan vielä illan mittaan.

*naurua*

Ehheh. Heheheh.

Oi, oi. Oi ja voi, voi.

Olipa oikeastaan hauskaa olla pikkujoulukesteissä. Paljon hei-tuttuja oli paikalla ja muutama vähän tutumpi sekä jokunen kaveri. Ei niin hurjana houkuta sellainen mahdoton viinaksilla läträäminen, joten ihan parin oluen voimin illan istuin. Toimin paparazzina ja napsin illan toisen emännän kortille kymmeniä kuvia. Kävin kotona Kyöstiä leikittämässä ja ulkoiluttamassa, minkä jälkeen siirryin vielä baariin juhlaseurueen kanssa humppaamaan. Oli hauskaa heilua tanssilattialla ja yö ehtikin yllättävän pitkälle ennenkuin kotiuduin. Aamulla piti lähteä toimistolle ja lounastreffitkin oli sovittu viimekesäisen esimiehen kanssa, joten yöunet jäi vajaiksi. Fiilistelin kuitenkin hauskaa iltaa pitkin päivää ja hyvissä tunnelmissa porskutin tähän asti. Hienosti vedetty, täytyy sanoa.

Illalla tuossa viereisessä yökerhossa esiintyy jyväskyläläinen improvisaatioteatteriryhmä. Saimme erään projektityöryhmän kanssa nimet listalle, koska vedämme samaisessa ravintolassa stand up -iltoja. Hyvä diili.

Huomenna on jännä päivä. Ensimmäistä päivää Anttolan pestiä tekemässä ihan paikan päällä. Ja mukana taiteilija Lontoosta. Jännää, jännää...

Puolitusinatäti

Minusta tuntui silloin aikoinaan hurjalta olla triplatäti. Nyt olen kaksin verroin triplatäti, onko se sitten puolitusinatäti. Voi hurja. Kuviakin sain jo uusimmista veljenpojistani. Suloisia Hiawatha-vauvoja ovat molemmat. En malta odottaa, että näen veljekset omin silmin.

Lähden uimaan pitkästä aikaa. Se on hyvää sadesään liikuntaa, kun ulkonakaan ei oikein tee mieli tepastella. Eikä ole tarvettakaan nyt, kun Kyösti on vielä reissussa. Tulisi jo takaisin; on ikävä tulla kotiin, kun ei ole Kyösti vastassa.

Lasken päiviä

Ihan liian hyvä olla ihanien ihmisten seurassa. Lappeenrannassa. Helsingissä. Viivytin kotiinpaluuta tähän aamuun saakka. Sitten oli vaan pakko itsensä istuttaa aamujunaan ja tulla takaisin. Surkeaa, surkeaa, surkeaa. Mulla ei ole edes valoja enää.

Onneksi olen jo siinä vaiheessa, että voin jo alkaa laskea päiviä. Pitää vaan vielä ottaa varpaat avuksi. 20, 19, 18, 17, 16...

Pajulan puusänky

Onhan täällä tuvassani vielä jotain, mistä pidän - Pajulan puusänky. Siinä on hyvä löhötä ja lekotella.

Paljon unta - parempi mieli

Äiti on joskus sanonut, että uni ottaa paikkansa (taitaa tosiaan olla koti-ikävä, kun on mamma niin paljon mielessä). Eilen tulin kotiin kuuden aikaan, vielä yhden työpostin lähetin, tein kalakeiton ja söin. Sitten oli tarkoitus ihan pikku tovi levähtää sohvalla ja katsella Maajusseja. Nukkumiseksihan se meni. Kaksi tuntia nukuin, kunnes kymmeneltä heräsin huomaamaan, että väsyttää yhä. Paljon muuta en kerennyt havaita, kun taas simahdin. Puoli kahdentoista pintaan heräsin, kun kaveri soitti. Juteltiin. Kävin ulkona Kyöstin kanssa ja menin nukkumaan. Nukuin kymmeneen.

Mahtava olo, kun ei nukuta. Nyt on kuitenkin varmaan luvassa vielä jokunen univelka-viikko ennen kuin karkaan taas pohjoiseen. Taiteilijatapaamisen ajankohdasta riippuen lähden joko 28. tai 30.11. Mietin ensin, että olisin tähdännyt pohjoiseen vasta silloin 5. päivä, kun ensimmäiset asiakkaat saapuu. Haluan kuitenkin olla paikalla jo bussiopaskoulutuksessa vaikuttamassa oman ryhmäni perehdytykseen.

Tutkailin opintosuorituksiani ja laskeskelin, että vielä kymmenisen kurssia uupuu. Se on aika paljon. Uusi tavoite valmistumisajankohdalleni on maaliskuussa. Huhtikuussa, kun työt kunnolla alkaa, HALUAN olla kulttuurituottaja (amk). Kävin jättämässä eilen opintotoimistoon tunteellisen selvityksen opintojen edistymisestä. Hullulta tuntuu, etten olisi tarpeeksi niitä suorittanut. Osa keväisistä suorituksistani ei ollut vielä päivittynyt rekisteriin, kun esimerkiksi isohko projekti vietiin päätökseen vasta syksyllä. Herran haltuun sanoin, kun selvityksen jätin. Omasta mielestäni olen ollut ahkera ja parhaani tehnyt, jos lautakunta on toista mieltä, niin kerjätköön tukensa. En jaksa välittää.

Löysin tänään itselleni sopivan asiaohjelman. Ykköseltä tulee perjantai-iltaisin ja uusintana launtaisin Strada-niminen ajankohtaisohjelma. Kulttuuria ja yhteiskunta-asiaa sopivan kevyenä pakettina. En osaa vielä keskittyä liian ryppyotsaisena tehtyihin ja raskaisiin kokonaisuuksiin. Tämä Strada on juuri mainio. Se on ilmeisesti uusi ohjelma. Montakohan jaksoa sitä on jo tullut...

Tänään aion puuhailla nykysirkusprojektin parissa. Alottaisinko vaikka heti nyt? - Joo.

Ilon aiheita arjessa

Vaikka nyt viime aikoina on ollut enemmän kiirettä, stressiä ja paineita kuin koskaan, on hauska huomata, kuinka vähästä voi tulla hyvä mieli.

Eilen olin iltapäivällä hurjan väsynyt ja hieman alakuloinenkin. Olin kuitenkin lähdössä käymään ystäväpariskunnan kihlajaiskahvilla ja vaihdoin vaatekertaani siistimpään. Valitsin päälleni uudet farkut ja olin yhtäkkiä valtavan tyytyväinen, koska olinkin kännykän sijaan päättänytkin hankkia uudet pöksyt. Ne farkut on mahtavat: irstaan 90-lukuiset resorilahkeineen. En malta odottaa, että saan näyttää ne vanhalle koulukaverille, joka varmaan pyörtyy. Mutta siis ei missään nimessä ihastuksesta.

Farkkujakin enemmän ilahdutti kuitenkin sukat, jotka valitsin: äidin neulomat valkoiset kohokuvioiset villasukat. Ne on ihanat. Äiti on ihana. Sää oli kurja ja kostea, joten Hait jalkaan ja menoksi. Koko matkan kuitenkin hymyilytti ajatus, että kumisaaappaiden alla on rakkaussukat.

Sitten taas naputtelin yömyöhälle koulujuttusia ja aamulla aikaisin ylös. Kyösti oli karannut yöllä vierestäni olohuoneeseen. Kävin suihkussa, pukeuduin, kiharsin silmäkarvoja ja mustasin, luin sähköpostit ja pureksin pari hapankorppua kurkun kera. Sitten köpöttelin sohvalle Kyöstin viereen hetkeksi. Lenkkeiltiin yhdessä toimistolle hakemaan verokortteja palkanlaskijalle vietäväksi.

Työskentelin kotoa käsin, koska toimistolla ei ollut tänään harjoittelijoitakaan paikalla. Tarjouksen laadin ja koitin hankkia työparia parille messukeikoille. En saanut ketään hommaan. Inhottavaa huomenna asiasta ilmoittaa.

Puolenpäivän aikoihin kesken kaikkien työtouhujen soitin isälle. Löpisin ja höpötin ja puhua pulpatin vaikka kuinka kauan. Ihana puhelu. Ihana isä.

Olin jo kuvitellut, että paketti Lappeenrannasta ei olisi saapunut vielä tänäänkään, koska yleensä posti tulee kymmenen - yhdentoista kieppeillä. Postipoika kuitenkin soitti ovikelloa yhden jälkeen ja sain kaipaamani paketin - ja vielä enemmän. Yllätyksenä sisällä oli pikkupussi makeisia. Hauska yllätys, joka toi mieleen viimesyksyiset onnenpäivät kun loistopariskunta asui kanssani samassa talossa. Tuolloinhan postiluukustani tippui pikku yllätyksiä harva se päivä.

Pikku piristysten voimin olen taas jotain saanut nyt illalla aikaiseksikin. Jospa vielä vähän jotain yritän ennen unia.

Priorisointi on pahinta

Kyllä, otsikon mukaisesti avaudun nyt priorisoinnin vaikeudesta, mikä pahimmassa tapauksessa johtaa täydelliseen ja tahtomattomaan lamautumiseen tai älyttömiin blogipostauksiin.

Mitä tekisin ensin?

Siirrän yleensä tehtävälistan alimmaksi opintoihin liittyvät tehtävät, koska niiden siirtäminen aiheuttaa vahinkoa pääsääntöisesti vain minulle. Ensisijalle nousevat siis "oikeat" työt, joita ei voi viivyttää aiheuttamatta monia muitakin ihmisiä koskevia seuraamuksia.

Siksipä aloitin tänään toisenkin työn. Ja olen siitä vähän innoissani. Mutta sitten taas kauhistuttaa se, miten käy kaiken muun. Ja minun itseni.

Ostetaan: aikaa. Paljonko se maksaa kilolta?

Taas on sunnuntai

On sunnuntai ja surkea sää. Pikkuisen piristää tunnelmia se, että heräsinkin kymmeneltä vaikka luulin heränneeni yhdeltätoista. Kyösti nukkui koko yön olohuoneessa sohvalla ja jatkaa yhä vain uniaan. Ällöttävän suloiselta näyttää kissamaiseen kippuraan vääntäytyneenä, pää punaisella satiinityynyllä.

Viikko sitten olin Lappeenrannassa. Kuvat siltä reissulta, perjantaiselta iltakävelyltä.

Huomenta!

Näköjään nukuin ihan tosi pitkään. Vartti sitten taisin nousta. Äh. Organisoituminen, arkeen tarttuminen - vaikeaa.

Mikkelissä taas

Olipa kerrassaan hauskaa olla vähän aikaa reissuilla. Vielä hauskempaa olisi ollut jäädä pääkaupunkiin. Äääh. Onneksi junamatka takaisin Mikkeliin taittui tuskattomasti yhdessä toverin kanssa läppäriltä Californicationia katsoen.

Lappeenrannassa olin yhden päivän suunniteltua pidempään, kun oleskelin synttärisankarin kotona vielä muiden vieraiden poistuttua. Helsingissäkin oltiin vielä yön yli, kun viimeinen juna lähtikin niin kovin aikaisin. Isotäti ystävällisesti tarjosi matkalaisille katon pään päälle. Ensimmäisen yön majailin serkun siipan kotipaikalla Kulloossa. Ihana serkku ja hieno mies.

Studiamessuilla improtytöt veti hyvät keikat. Näin niistä ensimmäisen ja toinen oli kuulemma ollut vielä parempi. Messuilta lähdin käymään Cavénin kanssa Forum Boxissa katsomassa Terike Haapojan näyttelyä. Sieltä siirryimme Cavénin työhuoneelle. Jutustelimme pian alkavasta pestistäni ja ensi kuun taiteilijatapaamisesta. Sitten sain kyydin takaisin keskustaan ja Kiasman kahviossa tapasin opettajani ja yhden hepun Circo Aereosta.

Iltaa istuimme irkkupubissa mukavalla porukalla. Väsytti kovin pitkä päivä. Pitkin iltaa haaveilin muutosta Helsinkiin. Ehkä vuoden päästä. Toivottavasti.

Karjalassa

Oleskelen ystävien uudessa kodissa Lappeenrannan Pikisaaressa. Kovin on kaunista seutua - Saimaa näkyy joka puolella. Aiemmin päivällä kiertelin vähän kaupungilla ja kävin serkun luona vierailulla. Iltasella Kyöstin kanssa tallustin satamassa ja jossain muualla laitakaupungin kulmilla.

Huomenna menen kummitytön 1-vuotissynttäreille. Käsittämättömän nopeasti on kulunut kokonainen vuosi! Vein jo tänään synttärikukat, syksyisen oranssin ruusukimpun, ja huomenna tyttö saa pikku pakettinsa. Auttelin synttärisapuskoiden valmistuksessa; 9 minuutin pasta kanasalaatissa on aika napakkaa tavaraa.

Alkuviikosta, maanantaina tai tiistaina, suuntaan Helsinkiin. Studiamessuille menen säätämään improryhmämme äänentoistoja kuntoon. Improtytöillä on keikka Helsingin messukeskuksessa ja itsekin heidät näet lavalla ensimmäisen kerran. Toivottavasti menee hienosti.

Helsingn reissulla tapaan myös Circo Aereo -ryhmän taiteellisen johtajan. Toimin ryhmän tuottajan assistenttina pari kuukautta tienaten hommasta pari opintopistettä. Hauskuutta.

Sorsasarja

Onneksi on sunnuntait

Nukahdin illalla sohvalle ja heräsin puhelimen sointiin. Juttelin ystävän kanssa hetken ja menin sitten sänkyyn nukkumaan. Se on hienoa puuhaa se. Nukkuminen.

Ihana syyskeli oli ja päiväkävelylle mukaani pääsi Kyöstin lisäksi kamera. Reilu tunti köpöteltiin pihalla ja Siwan kautta tulin kotiin pinaattikeitolle. Seuraavaksi suuntaan spinning-tunnille. Sitten Idolsia katsellaan kaveriporukalla. Siinä ohjelmassa minua ärsyttää kaikki turhuus. Miksi se on olevinaan musiikkiohjelma, kun koko lähetyksen ajasta varmaan maksimissaan 20% on laulamista...

Tajunnanvirtaa toimintapäivän päätteeksi

Olin vähällä naputella työtouhuista kunnon ryöpyn, nyt kun olen pari päivää ahkeroinut sen yhden lusmuilupäivän korvatakseni. Enpä kuitenkaan viitsi seikkaperäisesti selostaa jokaista piuhanmetsästystä tai paperin siirtymistä printteristä kansioon.

Se, että olin toimistolla ja kentälläkin tuntikausia jopa näin lauantaina, oikeuttaa minut nyt sitten tänään katselemaan Californicationia jakso toisensa perään ja sitten vielä lukemaan Sinuhea sängyssä, nyt kun olen taas pitkästä aikaa päässyt sen imuun.

Eilen ratkesi yksi ongelma sentään. Tähän asuntoon muuttaa minun jälkeeni kaksi tuttua poikaa, joten saan vuokrata heiltä neljäksi kuukaudeksi yläkerran häkkivaraston ja isovanhempieni puusohva saa jäädä sisälle hoitoon. Mahtavaa, ei tarvitse muuttaa omaisuutta mihinkään.

Täällä alkaakin olla aika karun näköistä. Kuinka tehdä 65 neliön kolmiosta kodikas tupa 27 neliön yksiöön mitoitetulla omaisuudella? Olohuoneessa on pöytä, puusohva ja kolkko kaiku ei paljon muuta.

Torstaina kävin kannatuksen vuoksi kuuntelemassa Vaakunassa punkrockia. Olihan tilaisuus opiskelijatovereitteni järjestämä. Adrenaliinihöyryissään puhisevat punk-pojat olivat epäilemättä elementissään, mutta minun makuuni ei tuo hyperaktiivinen räminä istu ollenkaan.

Taidokasta tehottomuutta

Voi, minua. Olen laiska ja tyhmä ja saamaton ihan kuten Zen Café laulaa. Malla, hei, sun täytyy muuttuu, tuumailen Anssi Kelaa lainaten.

En saanut tänään aikaiseksi oikeastaan mitään. Yhden palaverin istuin toimistolla. Tai oikeastaan se oli semmoinen two in one -palsu. Ahisti jotenkin niin kovin hoidettavien asioiden lista, etten pystynyt hahmottamaan, mistä päästä vyyhtiä pitäisi käydä purkamaan ja pakenin kotiin.

Kävinhän sentään painosta hakemassa kolme vihkosta sitä taittaamaani ITE-taidetta käsittelevää minijulkaisua.

Kotona köllöttelin Sussun ja Arton ja Kyöstin kanssa. Istuin koneella ja kauhistelin taas toimintakyvyttömänä dokumentteja, joihin olisi pitänyt käydä käsiksi. Pakenin päiväuniin.

Huomenna skarppaan.