Hohhoijaa. Kello käy kohta kahta. Kahdeltatoista piti palauttaa eräs henkilökuva, joka oli lehtityön harjoitustehtävä. Sain vaaditun 8000 merkkiä kasaan ja vähän ylikin. Olo ei kuitenkaan ole lainkaan tyytyväinen, sillä haastateltava oli sen verran kiinnostava tapaus, että hänen kertomillaan herkullisilla tarinoilla olisi voinut revitellä vaikka kuinka. Hätäinen tekeleeni jäi kuitenkin huonosti jäsennellyksi selostukseksi haastateltavan elämästä. Otsikko, ingressi ja väliotsikot olivat ennemminkin latteita kuin lukemaan houkuttelevia. Harmittaa, kun tiedän, että olisin parempaankin pystynyt.
Vielä henkilökuvan jälkeen paukutin kasaan ruotsin aineen, joka sekään ei laadullaan minua tyydytä. Se olkoon vielä raakile, jota toivon mukaan ehdin vielä kypsytellä ennenkuin valmis hedelmä pitää luovuttaa opettajan liiskattavaksi.
Nyt pää käy ihan ylikierroksilla. Olen juonut varmaan yli puoli litraa kamomillateetä, joten enköhän kohta ole valmis kaatumaan toviksi sänkyyn.
Voi ei! Lehti kolahti luukusta. Kello on OIKEASTI paljon.
Huomenna on pitkä päivä koulussa. Onneksi aamulla on puolen tunnin armon aika, kun taittokurssin aamutunnit alkavat poikkeuksellisesti vasta yhdeksältä. Koulun jälkeen olisi vielä ainakin kirjastoasioita ja lisäksi monia, monia koulutöitä, sekä Oulun että Mikkelin. Töitä ei sentään ole huomenillalla. Eikä onneksi myöskään tiistaina, jolloin kuvanveistossa pääsen valamaan kipsimuottia! Voi kiireinen marraskuu, katoa pois. Odotan niin kovasti joulukuuta ja työntekoa Oloksella. Ajatus työstä siellä tuntuu melkeinpä lomalta!
Odotan erästä tärkeää sähköpostia Mikkelistä. Olettaisin siinä tulevan lähitulevaisuuttani koskevaa ratkaisevaa tietoa...
Nyt on kyllä pakottauduttava petiin unta odottamaan.
Johanna Kurkelan kappale Hiljainen kaupunki kuvailee aika hyvin tätä hetkeä:
"On kaupunki aivan hiljainen
Unen rauha peittää sen
Myös valon viimeisen ikkunan
Näit äsken sammuvan
Kai kaupungin onni ehyt on
Uni tyyni, murheeton?
Ja rauhattominkin mieli kai
Unessa rauhan sai?
Moni unesta aamuun aukeavaan
Ei tahtoisi noustakaan
Käy yli voimien toisten yö
Ja ilon lamaan lyö
Moni tuhoa pelkää mielessään
Moni eksyy yksinään
On turha huutaa, on mykkä suu
Ja toivo luhistuu
Vaan yössä kaupungin kulkevan
Näet taakkojen kantajan
Kuka on hän?
Sen kyllä tietää saat
Jos matkan kanssaan jaat
Kuka on hän?
Sen kyllä tietää saat
Jos matkan kanssaan jaat"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Aivan, aivan! Mutta onhan sitä marraskuussakin hyviäkin puolia.
Ainakin se Miljoonasateen biisi, joka kertoo kaiken :DD
Nytpäs sain jo kolumnin kirjoitettua ihmisten aikaan. Mainiota.
Voi, kuinka kauniisti kirjoitat ahdingostakin ja ahdingossa!Oi pimeä marraskuu, katoa pois, kuin tämä raskasta unta ois...vai miten se meni? Varmasti olet saanut henkilökuvaankin jotain vahvaa valovoimaa, joka vain väkiselläkin näyttää purskahtavan sinusta ulos.
Tsemppiä!
Lähetä kommentti