Viime viikon keskiviikkona alkoi koulu hurjan rankalla kahden päivän putkella. Pään sisäinen opiskelukoneisto on tosin pitkän tauon jälkeen ihan jumissa, lähes käyttökelvottomana. Pitäisi varmaan huoltoon kuskata koko masiina. Ehkä sieltä jostain löytyisi jo jonkin aikaa kadoksissa ollut opiskelumotivaatiokin.
Ensimmäisenä päivänä opiskelimme ensin puolitoista tuntia työyhteisöviestintää, jonka jälkeen oli samanpituinen setti ruotsia. Työyhteisöviestinnän opettajana toimii nainen, joka saa minut tuijottelemaan haikeana kelloa jo viidessä minuutissa. Enkä edes mielestäni ole opetuksen suhteen mitenkään poikkeuksellisen vaativa! Tämä nainen vaan yksinkertaisesti on joka suhteessa niin ikävystyttä, jotenkin surkeudessaan jopa säälittävä.
Vaikka ruotsin kieli olikin joskus lempiaineitani, odotin ruotsin kurssia kauhulla. Minua kiusasi aavistus, etten enää parin vuoden tauon jälkeen osaisi paljoakaan. Lisäksi pelkoani kurssia kohtaan vahvisti tieto opettajasta. Minulle jäi miehestä viime kevään englannin kurssin perusteella varsin häijy kuva. Ja kylläpä hän nytkin melkoisen elefantin reisiluun meille kurkkuun iski heti ensimmäisillä tunneilla - jouduimme lähtötasotestiin! Buah! Pari ensimmäistä kielioppitehtävää meni ihan leppoisasti, mutta olin lähes varma, että sanastotehtävän sanat olisivat olleet opettajan itse keksimiä tai vaihtoehtoisesti swahilin sanakirjasta kaivettuja. Myös luetun ymmärtämisen teksti sai minut huokailemaan hartaasti. Ainetta kirjoittaessani en aluksi ollut saada yhtä kokonaista lausetta kasaan, mutta loppujen lopuksi sivulla komeili 107-sanainen aine.
Torstai oli aivan yhtä rankka kolmen aamutunnin päivä, joka oli kokonaisuudessaan ruotsia. Kävi ilmi, että en ihan turhaan ollut naapurimaan kieltä aikoinani opiskellut: A - C arviointiasteikolla sain A:n, eli ainakin suurin osa opeista oli päässäni onnistuneesti tallennettuna. Kielioppiosuudesta sain siltä aiemmin niin kovasti pelkäämältäni opettajalta ihan erityistä kiitosta. Jouduin kylläkin nielemään sellaisen tosiseikan, että sanastotehtävän sanat olivat ihan oikeaoppista ruotsin kieltä. Kyseiset sanat oli vain pidetty minulta tähän asti salassa. Ihme salaliitto.
Torstai-iltana kävin koulukaverini kanssa kaupungilla katsomassa, kun uudet opiskelijat seikkailivat ympäri kylää tutoreiden järjestämässä rastisuunnistuksessa. Onnelassakin oleilimme jonkin aikaa. Siellä sain jälleen kuulla yhden maailman hurmaavimmista iskurepliikeistä: "Sää näytät ihan lapselta", tuumasi joku minua nenään saakka pitkä miehenalku. Poika kysyi vielä ikääni ja käskin sitten veikata, minkä ikäinen lapsi Onnelaan pääsisi. Tuli arvaus "19".
Vanhin veljeni oli menossa viikonlopuksi käymään kotiseuduillamme vaimonsa ja pikku poikansa kanssa. Siinä samallahan matkustin sitten minäkin henkilökohtaiseen hermoparantolaani rasittavan kouluviikon päätteeksi. Olin pari päivää syntisessä, mutta niin terapeuttisessa, täydellisen tekemättömyyden tilassa. Suurin virheeni oli kantaa kone ja koulumateriaalit mukaan muistuttamaan ikävistä velvollisuuksistani. Jos olisin sekunninkin pidempään harkinnut, olisi kyseinen varustus jäänyt luukkuuni odottelemaan. Selväähän oli, etten niihin olisi kuitenkaan kajonnut.
Paluumatkalla idyllistä sain elävän muistutuksen maailman turmeltuneisuudesta ja mainonnan mieliintunkevasta vallasta. Saavuimme juuri tankkaustauolle eräälle Shellin kylmäasemalle, joka sijaitsi Sotka-liikkeen edessä. Kolmivuotias kummipoikani tuijotteli ikkunasta ulos ja tokaisi ponnekkaasti "Vain Sotkasta!" Onneksi olkoon Sotka, sloganinne taitaa toimia.
Ai niin! Vielä tiistain kuvanveistosta sellainen pieni tiedotus, että eräs viidettä vuotta alkeiskurssilla patsaita tahkonut nainen on siirtynyt kuvanveisto kakkoseen. Suuria suosionosoituksia! Ja ennenkaikkea onnenhyppelyitä täällä minun tuvassani, sillä en melkein ehkä sietänyt sitä naista kurssillamme. Jotenkin kummallista, että hän valloitti vuodesta toiseen paikkansa alkeiskurssilla, vaikka perusteet olivat selvästikin erinomaisesti hallinnassa. En todellakaan kokenut hänen läsnäoloaan "meitä kaikkia hedelmöittävänä" asiana, kuten hän itse kurssillamme oloaan selitteli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti