Herra Oiva Virta ja muita ruokahalua kiihottavia tarinoita

Nyt loppui pyykkääminen, saunominen, hiusten suoristelu, silittäminen...
Nyt sammuu kattolamppu, pöytävalo, tiskikone, pakastin, tietokone, telkkari!

Sähkö maksaa. Paljon.

Onneksi ehdin vielä onnellisena ja lähes vakavaraisena nuorena naisena nauttia aamiaisen ennen kuin postiluukusta kolahti kirje. Ajattelin tietenkin, että sieltä tulee jotain mukavaa kuten K-raudan mainos. Mutta ei sentään. Eteisen lattialla komeili kirjekuori, jota piristi herra Oiva Virran raivostuttavan energinen pärstä. Kirje oli Oulun Energialta. Aina ne yllättää juuri silloin, kun vähiten osaa odottaa.

Ennen lounaalle lähtöä piti pitkään ja huolella asetella etuhiuksia asemiinsa(sähkökäyttöisellä suoristusraudalla tietenkin), että otsaan ponnahtanut uusi elin pysyisi piilossa. Kiukutti, suututti, raivostutti vallan vietävästi. Murmur ja grrr.

Lounaan jälkeen olin sen verran rautaisessa kunnossa (söin nimittäin veriohukaisia), että tartuin luuriin ja soitin sähköyhtiöön. Kerroin, että en ole ihan heti laskua maksamassa. Puhelimen toisessa päässä oli miellyttävä täti, joka sanoi, että asia on ok. Eli maksan vasta ensimmäisen palkkapäivän jälkeen. On vaan varmasti riemullinen päivä se, kun palkan saan. Ensimmäiseen palkkakauteen kun ei kovin montaa päivää ehtinyt tulla. Koko summa taitaakin humahtaa saman tien herra Oiva Virralle.

Syömässä kävin tosiaan paikallisen mummoystäväni kanssa. Kun olimme annokset naamaan kiskoneet, istuimme vielä pitkähkön tovin pöydässä. Jotenkin päädyimme puhumaan isoista perseistä (pahoittelen karkeaa sanavalintaa, käytin juuri sitä sanamuotoa, jolla keskustelua kävimme). Puhuimme niin omista kinkuistamme kuin kanssaihmistemme ahtereista. Ainakin niiden, jotka lukioaikanamma samassa ruokalassa kanssamme lounastivat, luulisi tietävän, että joskus emme kertakaikkisesti muista emmekä ymmärrä pitää äänenvoimakkuutta kovin alhaisena. Niinpä emme tälläkään kertaa huomanneet olla lainkaan hienovaraisia, vaan isoon ääneen kailotimme kaiken maailman pomppulinna-pyllyistä. Vasta siinä vaiheessa kun kainon näköinen tyttö viereisestä pöydästä katsoi olkansa yli kasvoillaan aitoa ihmetystä, tajusin ehkä vähän hävetä. Vielä nytkin yritän kovasti punastella.

Tänä syksynä minulta taitaa jäädä syysloma väliin. Luulenpa, että silloin aika kuluu töitä tehden ja sen erään projektin kanssa puuhastellessa. Olisipa vain ollut mukava käydä kotikonnuilla. Voi olla, että en vähään aikaan sinne pääse. Siksipä olisikin äidin ja isän syytä tulla tänne pikku tyttöstään katsomaan. Ja samalla ehkä vähän myös aikapoikaansa ja tämän perhettä. Kaksikymppinen ei ole aikuinen. Niin äiti ja niin isä. Tämä olkoon vetoomus. Tarvitsen tähän tukeanne, arvoisa satatuhatpäinen vannotunut ja auttamattomasti addiktoitunut lukijakuntani! Ole hyvä ja jätä kommenttiboksiini allekirjoituksesi, jotta vanhempani tajuaisivat vierailla. Oiva Virta sen sijaan ei ole enää tervetullut, vaikka komeasti hymyileekin.