Tuoretavarasoppa. Varoitus: saattaa sisältää myös ylipäivättyjä sattumia!

Arvoisat blogini lukijat,

Odotatte kaiketi minun poimivan blogini reilun kuukauden hiljaiselon ajalta kaikki helmitapahtumat luettavaksenne. Enpä niin kuitenkaan tee, sillä eihän teillä silloin paljon luettavaa olisi. Siksipä rivien täytteeksi selostan kaikki turhanpäiväisimmätkin arkiaskareeni tuolta ajalta, joten istukaahan mukavasti alas. Vanhempi serkkuni voi keittää voimaksi vaikkapa kupposen tummapaahtoista kahviaan ja pohjoisen velipoikani napatkoon tuoreen kihlattunsa seuraksi ruutua tuijottelemaan ja päivittelemään pikkusiskon suuria seikkailuja.

Lähdetäänkös liikkeelle toukokuusta. Kerroinkin jo siitä loisteputkiurakasta, joten siitä ei sen enempää. No ehkä sen verran, että tämä kyseinen teos sekä muut HoviArtin tämänvuotiset työt näkyivät eräs kaunis kesäaamu televisiossa. Jos Anttolassa päin liikutte niin siellä on teidän käytävä.

Toukokuuta elettiin myös silloin kun Malla istui kahden päivän ajan aikuisopiskelijoiden kanssa talousasioiden intensiivikurssilla. Huh huijaa. Jos olen hulluksi tullut, on vaikea sanoa johtuuko se elohopeamyrkytyksestä vaiko tästä kurssista. Olisikin edes ollut sillä ohi, että kärvistelin nuo tunnit sisätiloissa kevätauringon paahtaessa pihamaita. Mutta ei, lopputehtävänä oli 10 000 merkin essee, jossa piti käyttää viittä eri lähdettä. Kun kesäkuun alussa menin käymään pohjoisen kotona, voitte vain arvata, mihin aikani suurimmaksi osaksi kului.

Sain kesäautoksi lainaan isin pösön! Voi sitä hiljalleen vanhuudenhöperöksi muuttuuvaa vanhaa isäukkoani... Matka Muoniosta Ouluun sujui oikein mallikkaasti ottaen huomioon, etten ole moottoritielläkään ajanut sitten autokouluaikojen (vai ajettiinkohan silloinkaan...) Nyt myöhemmin kesän kuluessa olen kerran joutunut säikähtämään ja samalla säikäyttämään erään punaisen auton matkustajat. Sanotaanko, että nyt tiedän ainakin, mikä se oikein on se "sokea piste".

Syy, miksi tämän kärryn tarvitsin, käy ilmi seuraavasta. Kerranpa puhelin soi ja erään taideyhdistyksen puheenjohtaja soitti ja kysyi, että vieläkö olen kiinnostunut tulemaan kesäksi Kärsimysmäelle. Tapa, jolla nainen asian ilmaisi sai minut melkein kieltäytymään, mutta tottahan minua kiinnosti kesäinen Pohjanmaa. Niinpä siis taas kerran löysin itseni lakeuksilta. Syystä jos toisestakin liikun useamman pitäjän alueella ja siksi on pösö tarpeen. Oma setäni kommentoi paluutani kesäasukiksi näin sanoen: "Sinä taijat, Malla, viihtyä täällä Pohjanmaalla." Niin, totta vie, taidan viihtyäkin. Työkseni siis valvon kesätaidenäyttelyä, myyn lippuja ja käsityö- ja taidemyymälän tuotteita. Kuulupa työhön myös yhteistyökuvioita kulttuurityöntekijän kanssa. Tervetuloa tutustumaan Kärsimysmäkeen, ystävät.

Jos joku ei vielä tiennyt, niin rei'itin korvani keväällä. Oli onni, että olin näinkin vanhalle iälle jättänyt tällaisen piristävän kokemuksen. Kuherruskuukausi korvisten kanssa kesti pari kuukautta. Odotin kärsimättömänä ensimmäistä korvisten vaihtoa ja hankin useammat halpiskorut pussukkaani. Nyt kun alkuhuuma alkaa vihdoin olla ohi, on uusi villitys vallannut minut - rullaluistimet. Olen omistanut rullat nyt kolme päivää ja joka ilta on pitänyt päästä asfaltille.

Ja semmonenki tosiaan, että ihan omillaan tämä tyttö tallaa. Ei minusta ollu sen savolaispojan morsiameksi. Liikaa turhaa draamaa minun makuun oli siinä tapauksessa. Mutta tämä uutinen oli oikeastaan jo tosi vanha, huhtikuun viimesiä päiviä elettiin tuolloin.

Juhannus oli metka juhla. Olin jo vähällä lähteä Kalajoen hulinaan, mutta viime hetkellä terve saituus toi mieleeni juhannusjuhlakutsun Keski-Pohjanmaalle. Sinnehän siis köröttelin. Pienellä, mutta mukavalla porukalla ilakoitiin keskikesän yössä. Vaikka juhlajengissä oli pari uuttakin tuttavuutta, ei tutustumista tarvinnut paniikkitilassa odottaa. Olen havainnut serkkutyttöni haalivan miellyttäviä ihmisiä ympärilleen, joten osasin odottaa ensiluokkaisen hienoja ihmisiä paikalle. Näin oli tälläkin kertaa. Hyvä idea emännältä oli muodostaa juhlasta perinne. Jos se oli vitsi, niin kärsiköön tuosta letkautuksesta ensi juhannuksena, kun näkee samat naamat puutarhassaan häiriköimässä. Avecit tosin otamme ensi kesänä mukaan, eikös vaan? Niin ja teltta ensi kesänä tuohon vehreään puutarhaan pystytettäköön.

Tätäkin tekstinpätkää olen kirjoitellut useassa erässä varmaan jo parin viikon ajan. Siinä välissä olen ehtinyt mm. tehdä äiskän ja isän ja kummipoikani kanssa muuttokurman vientireissun Mikkeliin. Piiiitkästä aikaa saan oman tuvan ja tutut tavarat ympärilleni. Omaan sänkyyn pääsen nukkumaan yli puolen vuoden tauon jälkeen. Asunnostani tulee varmasti ihan viihtyisä. Saan sinne vaihtaa tapetit ja maalata eteisen kaappien ovet. Parasta asunnossa on sijainti, sillä muutama kerros ylempänä asuu rakas serkkutyttöni urhean kadettinsa kanssa. Tämä armas pariskunta osoitti minulle kunniatehtävän - kummiuden lokakuussa syntyvälle pienokaiselleen. Tulin niin valtavan iloiseksi, että vieläkin aina asian muistaessani alkaa hymyilyttää.

Näihin onnelisiin tunnelmiin päättyköön tämä pätkä.