Täytettä elämästä ja laskiaispullasta

Lil' Monsta. Rakastan sitä laitetta. Jos asuntoni palaisi työntäisin soittimen takintaskuuni. Toiseen kainalooni nappaisin Kyöstin ja toiseen sukset. Paljon muuta pelastettavaa täällä ei olisikaan. Lauantaina latasin mp3-soittimeeni Norah Jonesin uusimman albumin (Not Too Late). Läksin lenkille samalla levyä kuunnellen. Ensimmäisellä kuuntelukerralla vihasin kakkosraitaa Sinkin' Soon, mutta jo toisella kerralla se yllättäen kuulostikin tosi makeelta. Minun, Kyöstin ja Pikku Hirviöni iltalenkki oli onnistunut. Vailla valmista reittisuunnitelmaa käveleskelin rauhallisesti läheisen luonnonsuojelualueen lävitse. Sitten hiihtoreittien lomasta löysin minulle uusia valaistuja lenkkipolkuja, joita seuraamalla saavuin idyllisen näköiselle omakotitaloalueelle. Se oli kaunis ja tunnelmallinen hetki: edessäni oli pitkä katu, jonka varrella seisoi vieri vieressä toisiinsa ja ympäristöönsä täydellisesti sopivia lämpöisen näköisiä pikkukoteja. Tunnelmaa herkisti entisestään Norah Jones, joka henkäili korviini kaunista Rosie's Lullaby -kappaletta. Yleensä oudoilla seuduilla olen hermostunut- Pelkään, etten löydäkään reittiä takaisin. Nytkään en osannut itseäni Mikkelin kartalle sijoittaa, mutta oloni oli varsin levollinen - eihän kotikaupungissaan voi eksyä. Niin, tunnen oloni täällä kumman kotoisaksi. Ja niinhän siinä kävi, että tovin taivallettuani jo näinkin kaukaa siintävän tutun maamerkin, Naisvuoren valkoisena hohtavan tornin. Oli mukava käveleskellä, joten useasti lenkin aikana ohitin risteykset, joista olisin voinut kääntyä kotiin päin ja jatkoin kierrostani kaupungin laitamilla. Lopulliseksi matkaksi kertyi kahdeksan kilometriä.

Olin jälleen monta yötä (sanoisin mummolassa, mutta koska enää ei mummoilla, en voi tuota nimitystä käyttää) maaherrankadulla. Sunnuntaina oli siis mummokerhon tappajaiset, jolloin leivoimme laskiaispullaa. Olimme kutsuneet myös serkkutytön lapsensa kanssa pullalle puolen päivän aikaan. Heräsin sunnuntaiaamuna levottomana. Minulla ei ollut aavistustakaan, paljonko kello oli, mutta olin varma, että se olisi paljon. Olin unohtanut laittaa kellon soimaa illalla (minulla on aina kello soimassa, vaikka mihinkään ei tarvitsisi lähteä; haluan olla selvillä ajasta ja vaikka jatkaa unia tarvittaessa). Kello oli 9:46. Oli siis viimeistäänkin aika saada pullataikina kohoamaan, jos laskiaispullia pitäisi olla kahdentoista jälkeen tarjolla. Hiivin siis keittiöön ja ensitöikseni tein taikinan. Sitten pureksin pari paahtoleipää ja nautin oikeaa kahvia (solukaksion puolikkaassani juon pikakahvia). Muun talonväen herätessä pääsimme jo mummokaverin kanssa leipomaan. Pullista tuli upeita. Täydellisen kokoisia tuhdeiksi laskiaispulliksi sekä pehmoisia ja maistuviakin vielä. SerkkuXkämppis ja puoliskonsa sekä serkkutyttö parivuotiaan tyttösensä kanssa kiittelivät viimeistä päiväänsä mummoilevia sinkuloita erinomaisesta mummontyöstä. Pikkutyttö piti erityisesti kermavaahdosta, jonka hän aina nuoli pullanpuolikkaan päältä pois ja pyysi sitten lisää.


Lauantaina sain vihdoinkin voideltua suksenikin. Hetken kesti oivaltaa, kuinka Toko Express Mini Universal Liquid Fluoro Wax toimii. Voitelu olikin huomattavasti yksinkertaisempaa kuin tuotteen nimi. Levityssieni oli valmiiksi kiinni suuttimessa. Minun tarvitsi vain painaa laitetta suksen pohjaa vasten ja levittää neste koko pohjalle ja antaa aineen kuivua. Siinä kaikki. Lauantaina ja sunnuntaina Kalevankankaan laduilla oli Savonia-hiihto, joten katsoin parhaaksi pysytellä poissa. Eilen kuitenkin pääsin luistoa kokeilemaan. Pakkasta oli -18 astetta. Edellisen kerran kovalla pakkasella hiihtäessäni luisto oli surkea kuin hiekalla olisi yrittänyt edetä. Nyt olin hieman huolestunut, tulisiko hiihdosta taaskaan mitään. Olin varautunut käymään viiden kilometrin lenkin, enkä siis ottanut mukaani juomapulloa enkä edes niistopaperia. Ladulla kuitenkin havaitsin luiston loistovaksi. Hiihtäminen kävi kevyesti ja sukset kulki välillä kuin itsestään. Viisi kilometriä hujahti hetkessä, joten toinen kierros houkutteli tappamaan lisää aikaa. Pakkanenkaan ei haitannut ollenkaan, kun olin naamani hyvin suojannut. Oikeastaan siitä mainiokin keli, että laduilla ei ole turhan paljon muita kansalaisia.

Tänään sain palautetta siitä ensimmäisestä palauttamastani kurssisuorituksesta. Jotain täydennettävää oli. Esimerkiksi liitteeksi pitää vielä laittaa sellaisia dokumentteja, joita olin tehnyt erästä tapahtumaa varten. Suurin osa niistä löytyy helpolla, mutta yhden tiedoston kohdalla on hieman hankalampaa. Koska Wordistani jostain syystä puuttuu Tallenna nimellä -komento (miten se voi puuttua, miten?!), olin kerran samaa tiedostopohjaa käyttäessäni vahingossa tallentanut päälle toisen dokumentin. Pahus! Ja se oli pitkä ja työläs projektisuunnitelma. Toivottavasti se on vielä tapahtuman tuottajalla tallessa!

Tuli eilen yhden koulukaverin kanssa puheeksi työnteko opiskelujen ohella ja opiskelijan tulorajat. Olin ilmeisesti ymmärtänyt asian väärin ja parilta kuukaudelta tuloni on ylittänyt sallitun rajan romisten. No, joulukuun opintotuen olinkin vapaaehtoisesti palauttanut, mutta joutunen vielä parin kuun etuuksista luopumaan. Vääryyttä! Suurta vääryyttä! Juuri kun olin hieman rahaa saanut jemmaan kituuteltuani koko kesän ja syksyn, isketäänkin minulle typeriä sääntöjä sylin täydeltä! Pitää vielä varmistaa asia Kelalta ennen kuin luovun tuistani.

Huomiselle minulla on suuria suunnitelmia ja odotuksia. Pitää käydä koululla tulostamassa työhakemus ja postittaa se. Koska kampaaja Oulussa ei osannut leikata hiuksistani täydellisiä, menen huomenna hieman korjauttamaan mallia. Lisäksi oletan, että saisin noutaa silmälasini huomenna. Jännää, jännää...

Loppuun vielä makupalaksi kuva Kyöstistä, joka marraskuun lopulla varmistelee pääsyään muuttokuormaan pakkaamalla itsensä yhteen laatikoista.