Elossa!

Ensimmäinen koulupäivä oli tänään. Piiiitkästä aikaa olen siis Mikkelin koulussa. Aika monta kertaa sain vastata kysymykseen "Mitä sie täällä teet?". Nyt yritän laittaa opintoja ojennukseen. Ensimmäisenä aloitin ohjelmapalveluiden suuntautumisopinnoilla, tuotteistamisen kurssilla. Ensimmäiseltä vuodelta tuttu opettaja oli ihan entisensä, ehkä hieman rennompi kuitenkin. En voinut välttyä hymyilemästä parille sanalle, joita olin unohtanut hänen käyttävän niin tiuhaan: välttämäti ja kieltämäti.

Tänään olen ensimmäistä yötä uudessa asunnossani. Tai oikeammin varastossani. Tämä on solukaksion puolikas, jossa minulla ei ole mitään kalusteita. Lainasin mummolasta patjan lattialle ja lakanan ikkunan peitteeksi. Tunnelma on kieltämäti askeettinen, mutta eipä täällä tarvitse kolmea viikkoa pidempään viihtyä (toivottavasti). Olen niin ylpeä itsestäni. Puolentoista vuoden ylellisen yksiöelämän jälkeen opiskelijasoluun asettuminen on tälle tytölle melkoinen saavutus. Tähän asti olen siis loisinut mummoystävieni luona keskustan mummolassa, entisessä asunnossani. Nyt oli kuitenkin viimeistään aika lakata hyödyntämästä toisten vieraanvaraisuutta ja antaa toisten elää omaa arkeaan ja totutella itsekin omiin uusiin ympyröihin. Kyösti-parkaa käy enemmän sääliksi. Pikkuisella kun ei ole juurikaan tuttuja tavaroita ympärillään tuomassa turvallisuuden tunnetta.

Illalla kävin teatterissa, kun eräs luokkakaveri antoi vapaalipun Täti ja minä -esityksen omaisnäytökseen. Varsin omaperäinen näytelmä oli. Pitkähkö, mutta kiehtova.

Puran vielä yhden kapsäkin kaappiin ja lähden pesulle ja käyn nukkumaan nunnan lailla sisutettuun huoneeseeni. Kyllä se uni tulee. Lauantai-yön unet jäivät vajaan parin tunnin torkuiksi, mutta mukava ilta/yö oli. Sunnutai meni torkkuessa yhdestä kuuteen ja yöunetkin olivat vain kuusituntiset.

P.s. Pimeää on täällä tuvassani. Kuka tulisi asentamaan kattolampun? Ainoa valon lähde tällä hetkellä on tämän läppärin näyttö ja kaukaisuudesta hohtavat katuvalot.