Kirjoitan - siis olen elänyt ja kerron siitä teillekin

Aina, kun jää pidemmälle tauolle päivitykset, kauhistuttaa aloittaa taas uusi teksti. Sen kuvittelee venyvän uskomattomiin mittoihin, jos orjallisesti yrittää naputtaa kaikki kuulumiset.

Kerron vain jotain.

Tulin mutkien kautta takaisin Mikkeliin melkein kuukausi sitten. Kiersin Rovaniemen, Haukiputaan, Oulun, Helsingin ja Lappeenrannan parin viikon aikana. Näin elämäni ihmisiä, ja oli helppo tajuta, miksi ajattelen heistä niin.

Lukioaikainen ikiystävä istui kanssani pitkät löylyt Rovaniemellä ja veljeni ipanat sekosivat dinosauruksen munasta.

Haukiputaalla hämmästelin kummipojan innostusta klassisen musiikin säveltäjämestareita kohtaan ja lueskelin kanssaan kuusisatasivuista kuivakkaa opusta.

Oulussa ostoksia ja kahvituokio lapsuudentoverin ja toisen vanhan koulukaverin kanssa.

Mikkeliin jätin omaisuutta matkan varrella ja olin mennä ilosta sekaisin, kun tuli aika kohdata eräs ystävistä rakkain.

Jatkoin kulkuani Helsinkiin, jossa tapasin ystäväni jälkeläisen ensimmäistä kertaa. Pääkaupungissa touhusin myös taiteilijoiden työhuoneilla ja Kaapelitehtaalla näyttelyä pystyttämässä. Leffassa istuin parinakin iltana, tosin seuralaisena ensin täti, sitten serkku. Tykkään Helsingistä aina vain. Kävelen siellä mieluusti ihanasti eksyksiin. Pää pystyssä pitää kävellä, niin että näkee kaiken.

Lappeenrannassa kummityttö oli kasvanut isoksi ja oppinut monenmoista uutta. Vanhempansa yhtä ihania kuin ennenkin.

Sain kodin syrjemmästä kuin viimeksi, mutta hyvä on täällä olla. Hyvä mieli on siitä, kun tietää, että metsän toisella puolella ylhäällä harjulla, asustelee serkku ja sievä tyttönen.

Torniossa ei ole minun mielestä ollut koskaan mitään kovin jännää ja kiinnostavaa. Nyt siellä majailee maailman jännin ja kiinnostavin. Minun poikaystävä, josta tykkään niin, että korvissa kohisee. Pitkä matka vaatii pitkää pinnaa, mutta sittenpä vietetäänkin kerralla enemmän aikaa kylki kyljessä.

Töissä aloitin täyspäiväsesti maaliskuun viimeisellä viikolla. Tykkään kovasti. Melkein häpeällistä ottaa vastaan rahapalkkaa noin hauskasta hommasta.

Työmatkaa on 25 kilometriä suuntaansa. Kimppakyytien järjestely oli hankalaa ja joinain päivinä toivotonta. Bussiyhteydet perille asti surkeita. Hyvien tekosyiden tukemana ostin viininpunaisen auton (=Ford Escort 1,8TD vm. -97).

Pääsiäinen oli loistoaikaa. Onnistuin piirtämään perheenjäsenbongauslistaani rastin jokaisen veljeni perheeni kohdalle! Tottahan tyytyväisyys oli huipussaan ihan siitäkin syystä, että hengitysilmassa oli iltaisin vähemmän happea, kun sitä oli ensin käyttänyt joku toinen. Uni tuli siitä syystä nopeammin. Todistettu fakta.