Vapauttavaa vertaistukea

Tällä hetkellä proseminaarityön palautukseen on aikaa kaksi ja puoli päivää. Vielä aamulla olin varma, että olen porukan viimeinen, joka ei ole työtä vielä valmiiksi saanut. Tänään tunneilla kuitenkin aihe tuli puheeksi, ja sain kuulla että kanssani samassa jamassa on vielä vaikka kuka! Laiska surkimus olen, mutta en yksin.

Aamulla kävimme pitämässä pienen musiikkituokion kehitysvammaisten päiväkeskuksessa. Hauska oli huomata, kuinka talon väki oli vähästä onnellinen.

Kyösti oli yläkerran isännän seurana tänään pari tuntia, kun olin vähän koulustelemassa. Tuollahan tuo oleskelee vieläkin. Menen kohta taas vaihteeksi sinne syömään (itsepähän pyysivät!), niin sitten tulee poika takaisin. On tämä yksinhuoltajan arki rankkaa, mutta onneksi on apu lähellä.



Kyösti sitten vihaa kylpyjä. Voisiko enää säälittävämmältä näyttää?