Taidetta elohopeahöyryissä

Kiirettä on pitänyt viime aikoina ja sitten kun on aikaa hieman hengähtää, ei millään viitsisi tehdä mitään järkevää tai tärkeää.

Olen ollut talkootöissä erään mittavan taideteoksen ripustuksessa. Se on syönyt aikaa nyt muutamana päivänä yllättävän paljon ja ensi viikostakin projekti lohkaisee vielä määrittelemättömän ajan. Alun perin aikaa ei pitänyt uhrautua näin paljon, mutta kun avuksi pyydetään, ei varmaan vain enää osaa kieltäytyä. Tosin nyt kotiin tullessani mietin, että en varmaan siellä pelkkää ystävällisyyttäni touhua. Jollain tapaa siihen touhuun on kai ehtinyt jo kiintyä. Vaikka teoshan ei todellakaan ole meidän talkoolaisten nimissä, niin silti tuntuu, että itsekin on osa projektia. Tässä vaiheessa itsestään on antanut hommaan jo niin paljon, että tuntuu olevan jossain määrin vastuussa homman loppuun saattamisestakin. Talkootöissä tulee myös korostuneesti mietittyä, kuinka merkittävä asia kiittäminen on. Se on pieni ele, mutta tarkoittaa paljon. Harmi vain, etteivät kaikki sitä ymmärrä.

Osaksi suuren panostukseni teoksen eteen on mahdollistanut se, että Kyösti on päässyt aina mukaan. Tekele kun rakennetaan tuolla maaseudulla kartanon pihapiirissä. Piskiparka on onnellinen, kun saa toisen koiran kanssa touhottaa vapaana pihassa ja aina välillä joku sitä käy vähän paijailemassakin tai käpyjä heittelemässä.

Tänään soittelin yhden kesätyöpaikan perään. Hyvä kutina olisi, mutta ei uskalla vielä innostua. Taiteen alaan tämäkin tehtävä liittyisi, joten into päästä oman alan hommiin on armoton. Paikan sijainti Suomen kartalla mahdollistaisi helpon siirtymän talkoilemaan muihinkin kulttuuritapahtumiin. Pitäkäähän, ystävät rakkaat ja sankka fanijoukkoni minulle peukkuja.

Viime viikonloppuna olin Turussa. Samalla käväisin myös Helsingissä yhden yön seudun, kun täältäpäin matkustaessa pitää joka tapauksessa kulkea Pasilan kautta. Muuten oli mukavaa Helsingissä, mutta sattui olemaan viisuviikonloppu, joten ihmisiä oli turhan paljon. Vanhemman serkun tapaaminen oli silkkaa mahtavuutta ja samallapa vielä sain tilaisuuden jututtaa keinoserkkua sekä sitä pojanturjaketta, jota olisi pitänyt saada haastatella jo kauan sitten. Yöpyminen ystäväpariskunnan uudessa tuvassa oli onnellista. Turkuun muuttaneen ystävän kanssa oli hyvä päivittää. Olenpa iloinen, että viimeinkin sain lähdettyä sinnekin!

Edellisenä viikonloppuna olin ilokseni Juankoskella. Se on jotenkin kyllä niin sydämellinen pikkupikku kaupunki. Reissun jälkeen aloitin jo kirjoittaa siitä "matkakertomusta", mutta se jäi kesken. Pitänee naputella se joskus loppuun.

Nyt on riennettävä suihkuun pesemään navetan tomuja kropastani. Niin, siis sitä taidetta kyhätään vanhan navetan vintille. Terveellistä se touhu ei missään nimessä voi olla. Tuon tuosta paukahtelee käytettyjä loisteputkilamppuja rikki pöläyttäen ilmaan elohopeapöllyjä, joita olen hengitellyt keuhkoihini jo kiitettävän määrän. Mitäpä en taiteen nimissä olisi valmis kestämään... Ihme on, jos en vielä unissanikin käytä kuumaliimapistoolia tai sido naruja loisteputkiin tai katko maalarinteippiä taitaitai...