Neljän tuulen teillä

Nyt olen taas kainaloon kotiutunut. Tuntuipa hyvältä taas kerran astua oppaan saappaisiin ja painaa päähän neljän tuulen hattu (löysin onneksi tarpeeksi suuren tähän junttisten suvun jaloon jättiläiskalloon). Töitä olen tehnyt nyt kolme päivää, ja mukavaa on ollut. Uutta ryhmää hakiessa on aina sellainen pieni jännitys, mutta tänä vuonna oli kuitenkin jo suhteellisen varma olo. Jutut luistivat vanhasta muistista, eikä tarvinnut papereita tuijotella.

Koska olen nyt eri kohteessa kuin aiempina vuosina, on oikeastaan ainoa uusi asia ollut aktiviteettipäivän kulku. Sai hieman jännittää, osaanko johtaa ryhmäni pisteeltä toiselle. Ihan vaikeuksitta kuitenkin selvittiin. Seuraavan ryhmän kanssa olikin vielä mukavampaa, kun ei tarvinnut tuhlata energiaa turhaan panikointiin.

Ryhmässä oli muutamia tosi metkoja muksuja, jotka kanssani pohtivat lennokkaita teorioita joulupukin mahdollisesta sijainnista. Etsimme hangesta tonttujen jalanjälkiä, tanssimme ja lauloimme houkutellaksemme tontut piiloistaan, löysimme husky-koiria ja poroja, joilta yritimme kysyä apua. Joulupukin etsiminen oli työlästä. Kävimme läpi suunnitelmat A, B ja C, ja vasta suunnitelma D toi meidät joulupukin luo.

Näissä merkeissä kuluu aikani aina aatonaatton asti. Toivottavasti vielä viimeisenkin ryhmän kanssa jaksan heittäytyä täysillä touhuun mukaan.

Viime viikko oli toistaiseksi viimeinen viikonloppuni Oulussa. Kiirettä piti viimeiseen saakka. Koulutöitä, iltatöitä, betonimiehen viimeistelyä, muuttourakkaa...
Äiti ja isä kävi viimeisen viikonlopun aikaan auttamassa muutossa ja veivät omaisuuteni pohjoiseen mukanaan. Yhden yön nukuin täysin tyhjässä asunnossa patjalla lattialla. Oli aika askeettinen tunnelma.

Betonimiehen valmistuminen tämän vuoden puolella vaati pari ylimääräistä reissua veistoluokkaan, joten soluttauduin kahdesti keskiviikon ryhmään. Ensimmäisellä kerralla luokkaan tullessani ei hämmennykselä ollut rajoja, kun tajusin veistomallimme istuskelevan ylellisen violetin värisellä samettikankaalla täysin alastomana. Ponnistelin ankarasti kootakseni itseni ja kohdistaakseni katseeni luokan perälle, jossa omat kipsimöykkyni odottelivat. Sain muotin kokoon ja valoksen tehtyä. Loppuvaiheilla ilmeni mysteerisiä komplikaatioita, kun betoni alkoi kohota ulos muotista. Opettaja sanoi minulle jo niin tutuiksi tulleet sanat: "Tätäpä ei olekaan sattunut koskaan ennen." Olen tilastopoikkeama siis muuallakin kuin autokoulun kakkosvaiheessa. Viimeiset kerrat käytin kipsin hakkaamiseen. Oli kyllä palkitseva tunne, kun sai lohkaistua kunnon kimpaleen kipsiä, jonka alta paljastui vähä vähältä oikea patsas. Joitakin kosmeettisia virheitä äijässä on, mutta olen pääasiassa tyytyväinen tulokseen.

Koska kolkko asuntoni ei enää houkutellut, loisin viimeiset yöt ensin veljen perheen luona ja sitten vielä ystävälläni. Minun viimeinen koulupäiväni oli taittoa, jossa väkersin lopputehtävän päätökseen. Siinä meni hieman odotettua kauemmin ja kiirehän minulle sitten tuli. Kello oli yli kaksitoista ja olin menossa 14.20 lähtevällä junalla Rovaniemelle. Sitä ennen tarkoitukseni oli käydä asunnolla tarkastamassa posti ja kiertää kaupungilla ostamassa joululahjat ja muutamat vaatekappaleet. Junalippukin oli vielä ostamatta. Ehdin tehdä kaiken sen, minä yli-ihminen! Jouluoostokset olivat jääneet myöhälle, sillä palkkapäivä oli juuri lähtöpäivänä. Mutta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olin jo etukäteen muutamaan otteeseen kierrellyt kaupungilla ja käytännössä jo päättänyt, mitä ostan. Joten nyt vain kävin korttia vilauttelemassa ja keräämässä tavarat mukaani. Alle tunnissa kului aika kammottava summa rahaa, mutta ei siitä sen enempää sitten. Onneksi ihana herttainen ystäväiseni toi tavarani asemalle, ja säästyin siltä noutolenkiltä. Tohinalla kun Oulun taakseni jätin, ei ollut edes aikaa hempeillä. En ehkä ole vieläkään tajunnut, etten ole ihan heti takaisin menossa. Jospa se ikävä ja haikea olokin vielä ehtii tulla.

Tämä päivä olikin yllättäen vapaa päivä, sillä eilinen vierähti 18-tuntiseksi. Olin lentokentällä päivystämässä, että kotiinpalaavien asiakkaiden koneen pyörät irtoavat maasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että minulla on taipumus saada bussien lisäksi lentokoneetkin jäätymään. Kone pääsi nousemaan kuusi tuntia aikataulusta myöhässä, kun lähimmältä kentältä oltiin tuotu lisää lämmintä jäänestoainetta ja runko saatu sulatettua.

Tänään nousinkin sängystä vasta puoli kahdelta. Kerran aiemmin olen yhtä pitkään nukkunut. Taidanpa nyt koittaa päästä aikaisin petiin, että huomenna pääsisi ajoissa ylös.